Kaupunginvaltuusto, kokous 15.5.2023

§ 33 Määräalan osto tilasta 400-428-1-5 Pappila

LAIDno-2023-263

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupunki on kilpailuttanut vanhusten asumispalvelun tarvitsemat tilat siten, että hanke toteutettaisiin Valkojärven asemakaava-alueelle uudisrakennuksella. Toteuttaja vuokraisi tilat edelleen Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. Aiemmin on tullut selväksi, ettei Varha tule vuokraamaan siirtymäkauden jälkeen Kaukolankodin tiloja. Se katsoo, etteivät nykyiset tilat täytä tämän päivän vaatimuksia ja ettei muutostöitä ole mahdollista toteuttaa. Lisäksi Kaukolankodin käyttökustannukset ovat korkeat. Jotta ko. asumispalvelut säilyisivät edelleen Laitilassa, tulee kaupungin olla aktiivinen asiassa.

Seurakunta on purkanut entisen seurakuntakeskuksen rakennuksen. Viime vuonna se käynnisti alueen asemakaavamuutoksen, jonka tavoitteena on saattaa alue myytäväksi. Sijainniltaan paikka on aivan keskeinen kaupungin keskustaajamassa. 

Kaavoituksen käynnistyessä kaupunki ja seurakunta ovat käyneet keskusteluja mahdollisuudesta, että kaupunki hankkisi alueen omistukseensa juuri vanhusten asumispalvelurakennusta varten. Sijainti olisi hyvä ja etäisyydet huomattavasti pienemmät kuin Valkojärven alueella. Kaupunkikuvan kannalta olisi hyödyllistä, jos ko. alueelle rakennettaisiin kaupunkilaisia palveleva merkittävä ja maisemaan sopiva rakennus vanhan hienon pappilarakennuksen viereen.

Mikäli Valkojärven alue jätettäisiin rakentamatta, poistuisi toistaiseksi tarve rakentaa uusi pesäpallokenttä.

Kaupungin ja seurakunnan keskustelut sujuivat hyvässä hengessä. Kaupunki jätti 300 000 € tarjouksen seurakunnalle noin 24 000 m²:n määräalasta, mikä sisälsi myös vanhan suojeltavan pappilarakennuksen. Kaupungin tarjouksen pohjalta keskusteluja jatkettiin ja päädyttiin ratkaisuehdotukseen, jossa mukaan kauppaan liitettäisiin myös nk. leijonanpuiston leikkikenttä. Kauppahinnaksi esitetään 350 000 €. Kauppa koskisi yhteensä n. 27 820 m² määräaloja tilasta Pappila 400-428-1-5 rakennuksineen.

Kirkkoneuvosto on kokouksessaan 26.4.2023 päättänyt esittää yksimielisesti kirkkovaltuustolle kaupan hyväksymistä. Seurakunnan osalta kaupasta päättää kirkkovaltuusto.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Laitilan seurakunnan ja kaupungin välillä neuvotellun kiinteistökaupan määräaloista rakennuksineen tilasta Pappila 400-428-1-5 350 000 €:n kauppahintaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Laitilan seurakunnan luottamushenkilöinä esteellisinä käsittelemään asiaa käsittelyn ajaksi kokouksesta poistuivat kaupunginhallituksen jäsenet Hanna Lahtonen ja Heikki Peltola.

Asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula. 

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Laitilan seurakunnan ja kaupungin välillä neuvotellun kiinteistökaupan määräaloista rakennuksineen tilasta Pappila 400-428-1-5 350 000 €:n kauppahintaan.

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoroja käyttivät valtuutetut Pauliina Haijanen, Seppo Rinne, Mika Kinnala, Ville Varjo, Janne Kuusisto, tekninen johtaja Mika Raula, valtuutetut Tiina Saari, Juha Raittinen, Timo Rantanen, Ilpo Haalisto, Jouko Aittakari, kaupunginjohtaja Lauri Kattelus ja valtuutettu Tapio Kylä-Heiko.

Puheenvuorossaan valtuutettu Rinne esitti, että kaupunki maksaa Pappilan tontista 500.000 €. Rinteen tekemä muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutetut Santeri Laaksonen, Hanna Lahtonen, Seppo Lehtola, Jarkko Männistö, Heikki Peltola ja Oskari Pilppula olivat Laitilan seurakunnan luottamushenkilöinä esteellisiä käsittelemään asiaa ja he poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Tiedoksi

Laitilan seurakunta

Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku ja käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, sähköposti turku.hao@oikeus.fi, puh. 0295642400 ja fax 0295642414. Sähköinen asiointi osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 270 euroa.