Perustelut
Kulttuuritoimen talousarviossa on kustannuspaikalle 2323 Toiminnan tuki budjetoitu 26 000 euroa. Kaupungin on näin mahdollisuus tukea isoja näkyviä hankkeita ja tapahtumia, jotka perustuvat pitkäjänteiseen valmisteluun ja toimintaan. Tällaisia ovat Laitilassa elokuvateatteri Laitilan Kinon toiminta, Jazzkukko-festivaali, Kalevalaiseen perinteeseen perustuvat teatteriesitykset ja elokuvat sekä uutena Kodjalan kirkkotutkimuksen tuki ry:n toiminta.
Kodjalan kirkkotutkimuksen tuki edistää Lukkalanmäellä keskiaikaisen kirkon tutkimuksia. Kyseisellä paikalla on saattanut olla 1550 käytöstä hylätty Uudenkirkon Kaikkien Pyhien kappelin jäänteet. Tuetaan toimintaa 4 000 e.
Kaupunki on tehnyt elokuvateatteri Kinon kanssa kolmivuotisia sopimuksia ja seuraava sopimuskausi on 2022-2024. Uudella sopimuskaudella kaupunki tukee elokuvateatteria vuosittain 8000 eurolla; kaupungin tukea vastaan elokuvateatteri saa Suomen elokuvasäätiöltä vastaavan tuen.
Järjestyksessään yhdeksäs Jazzkukko-festivaali järjestetään Laitilassa heinäkuussa.2023. Korkeatasoisissa konserteissa on kotimaisten esiintyjien lisäksi kansainvälisiä artisteja, ja konsertteja on useampana päivänä, pääkonsertti lauantaina Kirkkopuistossa. Ennen tapahtumaa on kaksipäiväinen nuorille ja varttuneemmille suunnattu musiikkileiri. Jazzkukko on vieraillut myös päiväkodeissa ja vanhusten palvelutaloissa. Tapahtuman järjestää Jazzkukko ry.
Laitilassa on vuosina 2014–2021 tuotettu neljä kalevalaiseen perinteeseen pohjautuvaa näytelmää, lyhytelokuva Louhi, Pohjan noita sekä mykkäelokuva Talvikki, joiden taiteellinen laatu on saanut tunnustusta myös oman paikkakunnan ulkopuolella. Uutena produktiona on Sotkan muna -niminen elokuvaa ja teatteria yhdistävä tuotanto. Maailman syntyä pohtiva Sotkan muna -teatteriesitys, tällä kertaa komedianluontoinen, on työnalla siten, että ensi-ilta on syksyllä 2023. Käsikirjoittajaksi on lupautunut palkittu kirjailija Helena Waris. Tuotajinina tässä produktiossa toimii Laitilan Kulttuurin Tuki ry, turkulainen Tietosuus-osuuskunta ja Laitilan kulttuurittoimi. Vuonna 2017 tehty elokuva Louhi, Pohjan noita, on ollut esillä kansainvälisillä festivaaleilla, ja se on ranskalaisen Gonella Productionsin levityksessä. Talvikki-elokuva esitettiin osana Turussa järjestettävän Suomalaisen elokuvan festivaalin ohjelmaa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää, että kulttuuritoimen talousarviossa oleva toiminnan tuki –määräraha jaetaan seuraavasti: Laitilan Kino 8000 euroa, Jazzkukko ry 10 000 euroa, Laitilan Kulttuurin Tuki ry 4000 euroa ja Kodjalan kirkkotutkimuksen tuki ry 4000 e.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.