Perustelut
Rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt 25.11.2015 § 68 Jätehuolto M. Helistölä Oy:lle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan yhdyskunta-, hyöty- ja vaarallisten jätteiden vastaanotto- ja lajitteluaseman toiminnan laajentamiseen Laitilan kaupungissa. Toimintaan kuuluu kotitalouksien, julkisten laitosten ja yritysten jätteiden keräys, kuljetus ja käsittely. Ympäristöluvan hakemusvaiheessa on arvioitu, että yhdyskunta-, hyöty- ja vaarallistenjätteiden vastaanotto- ja lajittelumäärä jätejakeittain on yhteensä noin 9000 t/a.
Laitos on ilmoittanut keväällä 2019 vastaanotettavien jätemäärän lisäyksestä 4000 t/a. Lautakunta on kokouksessaan 12.6.2019 § 18 päättänyt, ettei lupaa ole tarpeen tarkistaa tai muuttaa vastaanotettavien jätemääräyksien lisäyksen johdosta. Kyseessä on tuolloin ollut energia-, keräyspahvin-, puu- ja betonijätteen lisäys ja toisaalta kerättävä yhdyskuntajätteen määrä oli laskenut. Kotitalouksien muovipakkausten keräys oli tuolloin laitoksen toiminnassa uutta, mutta yritysten muovipakkausten kerääminen ei. Vaarallisiin jätteisiin kuuluvat mm. maalit, öljyt, akut, loisteputket, lääkkeet, sähkö- ja elektroniikkaromu sekä kestopuu.
Jätehuolto M. Helistölä Oy on 30.9.2022 ilmoittanut ympäristönsuojeluviranomaiselle luvanvaraista toimintaa koskevat muutokset vastaanotettavien jätteiden määrien osalta vuodessa (t/a) sekä tiedot koskien jätteiden kertavarastointia (t). Ilmoitus koskee noin 4000 t/a vastaanotettavien jätemäärän lisäystä. Toiminnanharjoittaja on arvioitu, että yhdyskunta-, hyöty- ja vaarallisten jätteiden vastaanotto- ja lajittelumäärä jätejakeittain on jatkossa yhteensä noin 17 000 t/a. Pakkausjätteiden erikseen keräily ja terminaalitoiminta nostaa vastaanotettavien jätteiden määriä. Nykyisessä luvassa on sähkö- ja elektroniikkaromu sekä kestopuu olleet ennen tavallisten jätteiden joukossa. Nyt ovat siirretty vaarallisiin jätteisiin, mihin ne kuuluvat. Siksi vaarallisten jätteiden kokonaismäärät ovat nousseet.
Suurimmat lisäykset määrissä (t/a) on tapahtunut seuraavien jakeiden osalta: polttokelpoisen sekajäte kotitalouksista ja yrityksistä, rakennus- ja teollisuusjäte, kartonkipakkaukset, puujäte, metalliromu, epäpuhtaat lasipakkaukset, metallipakkaukset kuluttajat, yritysten muovipakkaukset, kuluttajien muovipakkaukset, purkubetoni ja -tiili. Ilmoituksessa on lisäksi esitetty jäteaseman kautta kulkeneiden vaarallisten jätteiden määrä vuonna 2021 ja uusi tarve.
Lisäksi toiminnanharjoittaja on ilmoittanut, että jäteasema toimii nykyisin kiinteistöjen 400-419-67-7 ja 400-419-4-184 alueella.
Peruste: Ympäristönsuojelulaki (527/2014) § 29
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuija Kailaste, Ympäristöpäällikkö, tuija.kailaste@laitila.fi
Jätehuolto M. Helistölä Oy on laatinut laitosalueen valumavesien tarkkailuohjelman yhteistyössä Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n kanssa ja hyväksyttänyt tämän Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisella. Tarkkailusuunnitelman mukaan laitosalueen valumavesiä tarkkaillaan vähintään kahdesta eri kohdasta, kaksi kertaan vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tarkkailutulokset toimitetaan määritysten valmistuttua mahdollisimman pian ympäristönsuojeluviranomaiselle. Edellisen vuoden tarkkailun tuloksista laaditaan vuosittain helmikuun loppuun mennessä lyhyt vuosiraportti, joka toimitetaan lautakunnalle.
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää, että Jätehuolto M. Helistölä Oy:n ilmoittamat muutokset laitoksella vastaanotettavien jätejakeiden laatu ja määrä huomioon ottaen ovat sellaisia, ettei niiden vuoksi ole jäteaseman toimintaa koskevassa ympäristöluvassa annettuja määräyksiä yhdyskunta-, hyöty- ja vaarallisten jätteiden käsittelystä ja hyödyntämisestä tai tarkkailun osalta tarpeen muuttaa. Muutos jäteasemalla vastaanotettavien, lajiteltavien ja varastoitavien jätteiden määrään (t/a) ei lisää päästöjä tai ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai riskejä, jonka mukaan lupaa olisi tarpeellista tarkistaa.