Perustelut
Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan opetuksen järjestäjä päättää taide- ja taitoaineiden valinnaisten tuntien käytöstä.
Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taide- ja taitoaineiden sekä haluttaessa aihekokonaisuuksien tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden kehittää osaamistaan oman kiinnostuksensa suunnassa tai löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Valinnaisten aineiden tarkoituksena on tukea myös opiskelumotivaatiota ja kartuttaa valintojen tekemisen taitoja.
Valinnaisia taito- ja taideaineiden kursseja tarjotaan koulun vahvuuksien ja resurssien mukaan. Kurssien sisällöt voivat liittyä mahdollisesti myös muihin oppiaineisiin tai suoraan esimerkiksi laaja-alaiseen osaamiseen.
Kappelimäen koulussa on tarkoitus lisätä valinnaisainetarjontaan palloilukurssi uutena liikuntaan liityvänä valinnaisaineena. Aiemmin valinnaisainekursseiksi on hyväksytty Bändisoitto, Pienet arkkitehdit, Diginautti, Valokuvaus ja sarjakuvat, Elektroniikka ja rakentelu, Tuunaus ja tilkut, Musiikkiliikunta ja tanssi, Urbaaniseikkailu sekä Pikku putous. Valinnaisaineita tarjotaan 3.-5. vuosiluokkien oppilaille.
Valinnaisen palloilukurssin opetussuunnitelmalisäysteksti on liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta hyväksyy Kappelimäen koulussa oppilaiden valittavaksi tarjottavan uuden valinnaisaineen, palloilukurssin, ja tätä valinnaisainetta koskevan opetussuunnitelmatäydennyksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjaan merkittiin, että asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin Kappelimäen koulun rehtori Annika Mattilaa.