Perustelut
Kulttuuritoimen talousarviossa on kustannuspaikalle 2323 Toiminnan tuki budjetoitu 22 000 euroa. Kaupungin on näin mahdollisuus tukea isoja näkyviä hankkeita ja tapahtumia, jotka perustuvat pitkäjänteiseen valmisteluun ja toimintaan. Tällaisia ovat Laitilassa elokuvateatteri Laitilan Kinon toiminta, Jazzkukko-festivaali ja vuodesta 2014 tuotetut, kalevalaiseen perinteeseen perustuvat teatteriesitykset ja elokuvat.
Kaupunki on tehnyt elokuvateatteri Kinon kanssa kolmivuotisia sopimuksia ja seuraava sopimuskausi on 2022-2024. Uudella sopimuskaudella kaupunki tukee elokuvateatteria vuosittain 8000 eurolla; kaupungin tukea vastaan elokuvateatteri saa Suomen elokuvasäätiöltä vastaavan tuen.
Järjestyksessään kahdeksas Jazzkukko-festivaali järjestetään Laitilassa heinäkuussa.2022. Korkeatasoisissa konserteissa on kotimaisten esiintyjien lisäksi kansainvälisiä artisteja, ja konsertteja on useampana päivänä, pääkonsertti lauantaina Kirkkopuistossa. Ennen tapahtumaa on kaksipäiväinen nuorille ja varttuneemmille suunnattu musiikkileiri. Jazzkukko vierailee myös Kaukolankodissa ja toisessa päiväkodissa. Tapahtuman järjestää Jazzkukko ry.
Laitilassa on vuosina 2014–2021 tuotettu neljä kalevalaiseen perinteeseen pohjautuvaa näytelmää, lyhytelokuva Louhi, Pohjan noita sekä mykkäelokuva Talvikki, joiden taiteellinen laatu on saanut tunnustusta myös oman paikkakunnan ulkopuolella. Uutena produktiona on Sotkan muna -niminen elokuvaa ja teatteria yhdistävä tuotanto. Maailman syntyä pohtiva Sotkan muna -teatteriesitys, tällä kertaa komedianluontoinen, on suunnitteluasteella siten, että ensi-ilta olisi kesällä 2022. Käsikirjoittajaksi on lupautunut palkittu kirjailija Helena Waris. Tuotajinina tässä produktiossa toimii Laitilan Kulttuurin Tuki ry, turkulainen Tietosuus-osuuskunta ja Laitilan kulttuurittoimi. Vuonna 2017 tehty elokuva Louhi, Pohjan noita, on ollut esillä kansainvälisillä festivaaleilla, ja se on ranskalaisen Gonella Productionsin levityksessä. Talvikki-elokuva esitettiin osana Turussa järjestettävän Suomalaisen elokuvan festivaalin ohjelmaa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää, että kulttuuritoimen talousarviossa oleva toiminnan tuki –määräraha jaetaan seuraavasti: Laitilan Kino 8000 euroa, Jazzkukko ry 10 000 euroa ja Laitilan Kulttuurin Tuki ry 4000 euroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.