Perustelut
ASIA
Sora ja Kallio Heinonen Oy hakee Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta maa-aines- ja ympäristönsuojelulain mukaista yhteislupaa maa-ainesten ottamiselle, louhintaan ja murskaukseen Laitilan kaupungissa tilalla Isotupa, 400-419-77-3.
Hakemuksen mukaan kiinteistöiltä on tarkoitus ottaa 10 vuoden aikana 2,61 ha alueelta yhteensä 250 000 m3ktr kalliokiviainesta ja 10 000 m3ktr eloperäistä maa-ainesta.
Päätöksen peruste
Toiminta on maa-ainesluvanvaraista maa-aineslain 4 §:n 1 momentin perusteella. Maa-aineslain 7 §:n perusteella maa-ainesten ottamista koskevan lupa-asian ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Toiminta on ympäristöluvanvaraista ympäristönsuojelulain 27 §:n 1 momentin ja liitteen 1 taulukon 2 kohtien 7c ja 7e perusteella. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee toimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:n kohdan 6a ja 6b perusteella.
Lupahakemukset käsitellään maa-aineslain 4a §:n ja ympäristönsuojelulain 47a §:n tarkoittamassa yhteiskäsittelyssä.
Laitilan kaupungin hallintosäännön (33 §) mukaan rakennus- ja ympäristölautakunta toimii kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain tarkoittamana kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena.
LUVAN HAKIJA
Sora ja Kallio Heinonen Oy, Y-tunnus 0684391-4
Viikaistentie 105, 23800 Laitila
TOIMINTA-ALUEEN SIJAINTI JA OMISTAJATIEDOT
Alue sijaitsee Laitilan kaupungin Laitilan kylässä, noin kahden kilometrin etäisyydellä Kaivolan paikallistieltä. Etäisyys Laitilan keskustaan on noin 11 kilometriä. Kuloisten louhinta-alue sijaitsee tilalla Isotupa, 400-419-77-3. Kiinteistön omistavat yksityishenkilöt, joilta Sora ja Kallio Heinonen Oy on vuokrannut alueen. Vanhan ottoalueen pinta-ala on noin 2,40 ha ja uuden ottoalueen pinta-ala 2,61 ha (yhteensä noin 5 ha).
ASIAN VIREILLETULO
Yhteislupahakemus on jätetty Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluun 5.8.2024, jolloin asia on tullut vireille. Hakemusta on täydennetty 10.9.2024.
TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE
Ottoalueella on louhittu ja murskattu kalliota vuodesta 1998 asti. Alueella ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa maa-aines- ja ympäristölupaa. Varsinais-Suomen maakuntakaavassa alue on maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Ottamistoiminnan päätyttyä alueen pääasiallinen käyttötarkoitus on metsätalouskäyttö.
TOIMINNAN SIJAINTIPAIKAN YMPÄRISTÖ JA POHJAVESIOLOSUHTEET
Alue on pääosin tyypillistä kuivaa kangasmetsää. Paikoin kallion päällä on vain ohut humuskerros. Varsinainen ottamisalue ympäristöineen on mäntyvaltaista havumetsää ja avokalliota. Lounaasta alue rajoittuu kapeahkoon suoalueeseen. Alueen lähiympäristö jatkuu metsä- ja kalliosaarekkeiden alueena.
Häiriintyvät kohteet
Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 600 metrin ja lähin lomarakennus noin 1300 metrin päässä kivenmurskaamon ja kivenlouhimon häiriötä aiheuttavasta toiminnasta.
Pinta- ja pohjavesiolosuhteet
Ottamisalue ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella. Alueesta luoteessa olevassa ojassa pohjaveden pinnan ylin korkeustaso on 7,90. Ottamisalueen pintavedet johdetaan pinnan kallistuksella luoteessa olevaan ojaan.
HAKEMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA
Kalliokiviaineksen ottamistoiminta
Alueelta louhitaan kalliokiviainesta. Ottamisalueen pinta-ala on 2,61 hehtaaria. Louhintaa jatketaan vanhan louhoksen reunasta. Kiviainesten ottamissyvyys vaihtelee 3-14 metrin välilltä. Louhinta tehdään pergerlouhintana normaalia avolouhintakalustoa käyttäen. Kallioseinät louhitaan 1:3 kaltevuuteen. Lopulliseksi jäävien seinien louhinta tehdään siten, että louhinnan aiheuttama rakoilu jäljelle jäävässä kalliossa on mahdollisimman vähäinen. Lisäksi seinien laatu varmistetaan sellaiseksi, että myöhempi työskentely niiden läheisyydessä on turvallista. Pohjalle tehdään irtilouhintaa 0,5 metriä tasoittamisen helpottamiseksi. Lisäksi pohja louhitaan kaltevaksi luoteeseen päin, jotta kaivannon pohjalle ei kerry seisovia vesilammikoita. Ottoalueen sade- ja hulevedet virtaavat nykyisellään luoteeseen.
Louhittu kalliokiviaines murskataan paikanpäälle toimitettavalla murskauslaitoksella. Louhe syötetään murskaimeen, josta materiaali ohjautuu edelleen seulalle. Rakennuskiveä louhitaan kallioalueilta, joissa rakoilu on vähäistä ja säännöllistä. Kallio irrotetaan varovasti kiveä säästävin louhintamenetelmin. Laitteiden sijoittuminen vaihtuu louhinnan etenemisestä ja varastotilanteesta riippuen.
Louhinnasta varoitetaan asianmukaisin merkein ja louhinnassa noudatetaan louhintatöistä annettuja ohjeita ja määräyksiä. Työturvallisuudesta ja ulkopuolisten turvallisuudesta huolehditaan asianmukaisin merkinnöin leikkausluiskien läheisyydessä. Louhinnan alussa tehdään koelouhinta suurimman sallittavan reikäpanoksen määrittämiseksi. Räjäytykset suunnitellaan toteutettavaksi päiväaikaan siten, ettei niistä ole kohtuutonta haittaa lähiympäristölle.
Toiminta-ajat
Laitos on toiminnassa 12 kuukautta vuodessa. Varsinaista toimintaa on noin 100 päivänä vuodessa. Pääsääntöisesti vuodessa on yksi murskausjakso, joka kestää korkeintaan kaksi kuukautta.
Viikottainen toiminta-aika:
Murskaus klo 7-18
Poraus klo 7-18
Rikotus klo 7-18
Räjäytys klo 8-16
Kuormaaminen ja kuljetus klo 7-20
Koneet, käytettävät raaka- ja polttoaineet sekä öljyt
Louhinnassa käytetään normaalia avolouhintakalustoa. Lisäksi alueella ovat käytössä murskain ja seula. Murskain on alueella ainoastaan, kun murskausta suoritaan. Louheen käsittelyssä käytetään pyöräkuormaajaa. Kivilajikkeiden kuljetus alueelta taphtuu raskaalla kalustolla. Kalusto, jota ottamisalueella ja kuljetuksissa käytetään, on hyväkuntoista.
Alueella ei varastoida polttoaineita eikä öljyjä. Murskauksen ollessa käynnissä alueella on kaksoisvaipalliset tankit polttoainetta.
Liikenne
Liikennöinti alueelle tapahtuu Eurantie-Kaivolantiellä, joka jatkuu Kuloisten metsäautotienä (Kuloistentie 216). Kaivolantie on päällystetty asfaltilla. Metsätie on päällystetty kivimurskeella. Tarvittaessa ottoalueella johtavaa metsätietä kastellaan pölyämisen estämiseksi. Pölyämistä voidaan hillitä myös alentamalla ajonopeuksia.
Liikenne alueella on kausiluontoista. Vuotuinen liikennemäärä on noin 500 raskasta ajoneuvoa.
Alueen jälkihoito ja myöhempi käyttö
Ottamisalueen maisemointi suoritetaan ottamistoiminnan loputtua. Jälkihoidolla alue sopeutetaan ympäröivään luontoon ja maisemaan. Alue siistitään ja maa-ainesten ottoon liittyneet toiminnot poistetaan alueelta. Alueen pohja muotoillaan siten, että pintavedet eivät jää lammikoksi alueelle. Kallioseinät on louhinnassa kallistettu kaltevuuteen 1:3 ja kaltevuutta loivennetaan tarvittaessa rikkonaisten kallioseinäminen osalta työn päätyttyä. Kallioseinämän yläreunaan asennetaan pysyvä suoja-aita (nauhoitus) huomioimaan alueella likkuvien ulkopuolisten turvallisuus.
Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen
Kalliokiviaineksen otosta aiheuttuu muutoksia maisemaan sekä geologisiin luonnonesiintymiin. Lähimmät asuinrakennukset ovat noin 600 metrin päässä ottoalueesta, joten maisemalliset vaikutukset asutukseen ovat vähäiset. Toiminnan aikaisia ympäristövaikutuksia ovat päästöt ilmaan, kuten melu ja pölyäminen.
Melu ja tärinä
Melua aiheutuu työkoneiden ja laitteiden käyntiäänistä, porauksesta, louhintaräjäytyksestä ja murskauksesta. Lisäksi melua aiheutuu vähäisessä määrin alueen liikenteestä. Louhintaa ja murskausta suoritetaan noin 50 päivänä vuodessa.
Melua aiheuttavia toimintoja harjoitetaan arkisin klo 7-18, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä toimitaan vain poikkeustapauksissa. Räjäytyksiä on vuodessa noin kaksi kappaletta. Räjäytysten aiheuttaman melun kesto ei ole pitkäaikaista. Räjäytykset toteutetaan arkisin klo 8-16 välisinä aikoina. Murskauksesta aiheutuvaa melua vähennetään pudotuspintojen kivitaskuilla ja tasaisen louheensyötön aikaansaamisella. Lisäksi melua pienennetään alentamalla kivien purkukorkeutta ja jättämällä mursketta suppilon pohjalle. Seulonnassa melua ehkäistään tekemällä ns. kivitaskuja, joissa kiviaines puretaan kiviaineksen päälle.
Päästöt ilmaan
Päästöjä ilmaan aiheuttavat alueella liikkuvien työkoneiden ja ajoneuvojen pakokaasupäästöt sekä materiaalin käsittelystä syntyvät pölypäästöt. Pölyäminen on paikallista, joten sen vaikutus ympäristön kannalta alueen ulkopuolella on vähäistä. Louhinnassa syntyy pölyä hetkellisesti räjäytyksessä, jonka aiheuttama pölyäminen ei ole estettävissä. Panostusreikien poraukseen käytettävissä poravaunuissa on pölynkeräimet. Pölyä syntyy eniten murskaustyön ja seulonnan aikana, ja sitä ehkäistään kastelemalla kiviainesta tarvittaessa tai koteloinnein ja peittein. Ottoalueen tiepintojen pölyämistä estetaan tarvittaessa kastelemalla. Myös kulkutiet ottoalueella kastellaan tarpeen mukaan.
Päästöt maaperään ja pohjaveteen
Louhinta ja murskaus ei aiheuta erityisiä maaperä- tai pohjavesivaikutuksia.
Jätehuollon järjestäminen
Maa-ainesten oton normaalitoiminnasta ei synny jätteitä. Sosiaalitilassa syntyy jätettä noin 1-2 tonnia vuodessa. Jätteet lajitellaan ja toimitetaan asianmukaiset luvat omaavan vastaanottopisteeseen. Alueelle tuodaan umpisäiliöllä varustettu käymälä, jonka jätteet toimitetaan ajoittain jätteenkeräykseen. Alueella ei synny jätevesiä.
Kaivannaisjäte
Poistettu pintamaa (9000 m3-ktr) käytetään alueen maisemointiin. Kannot ja hakkuutähteet (1000 m3-ktr) haketetaan energiaksi.
Toimintaan liittyvät riskit ja toimet niiden ehkäisemiseksi
Toimintaan liittyviä ympäristöriskejä ovat koneiden ja laitteiden hydrauliikka- ja öljyvuodot. Maa-ainesten ottoalueella on varattuna imeytysainetta mahdollisten työkoneista aiheutuvien vuotojen varalle. Lisäksi louhintaan, työkoneisiin ja liikenteeseen liittyvät henkilövahinkoriskit. Asiattomien kulkeminen alueella kielletään asianmukaisin merkein. Lisäksi louhinnassa noudatetaan asiaankuuluvaa varovaisuutta ja siitä varoitetaan lähialueen asukkaita asianmukaisesti. Toimintaan liittyviä riskejä pyritään vähentämään henkilöstön perehdyttämisellä, toiminta-alueen ja käytettävän kaluston kunnossapidolla sekä huolehtimalla alueen yleisestä siisteydestä.
Toiminnan tarkkailu
Louhinta- ja murskausjakson päivittäiseen tarkkailuun kuuluu seuraavat asiat:
-urakoitsijatiedot
-murskausaika
-tuotteet ja tuotantomäärät
Tiedot kirjataan työmaapäiväkirjaan. Lisäksi työmaapöytäkirjaan kirjataan mahdolliset häiriöt ja onnettomuudet.
Alueen pintaveden laatua tarkkaillaan silmämääräisesti. Mikäli pintaveden mukana kulkeutuu runsaasti hienoainesta, rakennetaan purkualueelle selkeytysallas. Tällöin tarkkailua ehdotetaan muutettavaksi siten, että altaasta purkautuvasta vedestä otetaan näyte vuosittain syys-lokakuussa.
Näytteelle tehdään seuraavat analyysit:
-pH-luku
-sameus
-sähkönjohtavuus
-kokonaistyppi
-COD-Mn
-mineraaliöljy C10-C40
Alue ei ole pohjavesialuetta, eikä alueen pohjavesiä käytetä talousvetenä. Pohjaveden tarkkailutarvetta ei ole.
Melu- ja pölypäästöjä seurataan aistinvaraisesti toiminta-alueen ympäristössä. Mikäli nämä nousevat häiritsevälle tasolle, tehdään tarvittaessa erillisiä selvityksiä ja rajoittamistoimenpiteitä.
HAKEMUKSEN KÄSITTELY
Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on tiedottanut hakemuksen vireille tulosta kuuluttamalla Laitilan kaupungin internetsivuilla ajalla 12.9. -21.10.2024. Lisäksi hakemuksen vireille tulosta on tiedotettu kirjeillä lähialueen kiinteistöjä.
Lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty lausunto Laitilan kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta, jona toimii Uudenkaupungin terveydensuojeluviranomainen. Terveydensuojeluviranomainen ei ole antanut asiasta lausuntoa.
Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lea Törmä, Ympäristöpäällikkö, lea.torma@laitila.fi
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU
Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää Kallio ja Sora Heinonen Oy:lle maa-aineslain (555/1981) 4 §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n mukaisen luvan kalliokiviaineksen ottamiseen, louhintaan ja murskaukseen kiinteistöllä Isotupa, 400-419-77-3.
Kivenlouhinnassa ja murskaustoiminnassa on noudatettava valtioneuvoston asetusta kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010). Asetus säätää toimintojen vähimmäisvaatimukset silloin, kun toimintaan on oltava ympäristölupa. Edellä mainitun lisäksi toimintaa tulee harjoittaa lupahakemuksessa esitetyn mukaisesti, ellei lupamääräyksistä muuta johdu sekä noudattaa seuraavia määräyksiä:
LUPAMÄÄRÄYKSET
Toimintaa koskevat yleiset määräykset
1. Lupa myönnetään 10 vuodeksi. Otettavan kiviaineksen määrä on 250 000 m3ktr kalliokiviainesta ja 10 000 m3ktr eloperäistä maa-ainesta luvan voimassaoloaikana. Alin kaivutaso on +40,30 (N2000).
2. Toiminnassa on noudatettava seuraavia toiminta-aikoja:
-Poraus- ja louhintatyö arkisin (ma-pe) klo 7.00-18.00
-Räjäytystyöt arkisin (ma-pe) klo 8.00-16.00
-Rikotustyöt arkisin (ma-pe) klo 8.00-18.00
-Murskaus arkisin (ma-pe) klo 7.00-18.00
-Kuormaus ja kuljetus arkisin (ma-pe) klo 7.00-22.00.
3. Toiminnanharjoittajan on vuosittain ilmoitettava kirjallisesti räjäytystyön aloittamisesta lähimmille häiriintyville kohteille sekä valvontaviranomaiselle viimeistään viikkoa ennen töiden aloittamista. Ilmoituksessa tulee käydä ilmi toiminnan aloittamisajankohta ja toiminnan kesto sekä toiminnanharjoittajan yhteystiedot.
4. Koko toiminnalle on nimettävä vastuuhenkilö, jonka nimi ja yhteystiedot on toimitettava valvontaviranomaiselle. Vastuuhenkilö vastaa toiminnan ja päästöjen tarkkailusta sekä toimista onnettomuustilanteissa. Jos vastuuhenkilö tai hänen yhteystietonsa muuttuvat, tulee asiasta ilmoittaa viipymättä valvontaviranomaiselle.
Lisäksi toiminnanharjoittajan tiedot tulee olla selvästi nähtävillä ottoalueelle saavuttaessa.
Alueen merkintä ja suojaus
5. Ottamisalueen rajat on merkittävä maastoon selvästi erottuvin merkein ennen ottamistoiminnan aloittamista.
6. Ottamisalueelle on sijoitettava vähintään yksi korkeuskiintopiste, jotta ottamissyvyyttä voidaan ottamistoiminnan edetessä seurata.
7. Maa-ainesten ottamisalue on järjestettävä siten, että alue on turvallinen. Ottamisalueen loiventamattomat kallioleikkaukset on suojattava sellaisilla kaivannon reunaan sijoitettavilla aidoilla, kivivalleilla tai vastaavalla tavalla, joka estää tahattoman pääsyn jyrkän kaivannon reunalle. Esteet on varustettava varoitusmerkein. Räjähdysvaarasta tulee myös ilmoittaa selkeästi maastossa riittävällä määrällä varoituskylttejä.
Aidat, esteet, merkit ja varoituskyltit on pidettävä jatkuvasti kunnossa.
Melu, tärinä ja pöly
8. Toiminnasta aiheutuva melu lähimmissä häiriintyvissä kohteissa ei saa ylittää ulkona A-painotetun keskiäänitason (LAeq) päiväohjearvoa 55 dB eikä yöohjearvoa 50 dB. Loma-asutukseen käytettävillä alueilla melutaso ei saa ylittää klo 7-22 keskiäänitasoa 45 dB eikä yöllä klo 22-7keskiäänitasoa 40 dB.
Murskauslaitos on sijoitettava mahdollisimman matalalle tasolle siten, että toiminnasta aiheutuvat ympäristöhaitat ovat mahdollisimman vähäisiä. Murskauslaitoksen on aina oltava vähintään 300 metrin päässä häiriölle alttiista kohteesta.
9. Räjäytyksestä aiheutuvaa melua ja tärinää on ehkäistävä räjäytysteknisin toimenpitein, kuten räjäytettävien kenttien kokoa rajoittamalla sekä muita työ- ja toimintatapoja kehittämällä.
10. Pölypäästöt tulee pitää kaikessa toiminnassa mahdollisimman pieninä. Toiminnanharjoittajan on huolehdittava alueella liikennöitävien teiden ja laitosalueen päällysteiden kunnosta sekä alueiden puhtaanapidosta. Pölyn leviämistä on vähennettävä rakenteellisin toimenpitein kuten laitteiston koteloinnilla, kastelulla ja aineksen alhaisella putoamiskorkeudella ja pölylähteiden sijoittamisella mahdollisuuksien mukaan toiminta-alueen alimmalle kohdalle. Varastointialuetta ja laitosalueen liikennöitäviä teitä on kasteltava tarvittaessa.
Maaperä sekä pinta- ja pohjavedet
11. Toiminta alueella on suunniteltava ja toteutettava siten, ettei siitä aiheudu pohjaveden, vesistön ja maaperän pilaantumista tai sen vaaraa. Alueella ei saa säilyttää öljytuotteita lukuun ottamatta toiminnassa tarvittavien koneiden ja laitteiden
käyttämiä poltto- ja voiteluaineita.
Mikäli alueella hakemuksesta poiketen varastoidaan polttoaineita, polttonestesäiliöiden on oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai ne on varustettava suoja-altaalla, jonka tilavuus on sama kuin kerralla varastoitavien nesteiden enimmäismäärä. Koneiden ja laitteiden tankkaus-, huolto- ja säilytyspaikat on suojattava asianmukaisella tavalla. Alueelle on varattava imeytysainetta ja vuotojen keräysvälineitä mahdollisten vahinkojen varalle.
12. Louhoksen pohja on muotoiltava siten, ettei alueelle lammikoidu vesiä. Alueen kuivatusvedet on johdettava siten, ettei siitä aiheudu kuivatusveden virtausreitin varrella oleville maanomistajille maiden vettymistä tai muuta vahinkoa. Toiminnanharjoittaja on velvollinen suorittamaan veden johtamisesta aiheutuvat uomien ja rumpujen suurentamis-, kunnostamis- ja kunnossapitotyöt, mikäli ottoalueen kuivatusvesien määrää lisääntyy ottamistoiminnan seurauksena.
13. Mikäli alueen kuivatusvesien mukana kulkeutuu paljon hienoainesta, tulee kuivatusvedet ohjata hakemuksen mukaisesti rakennettavaan selkeytysaltaaseen, josta ne voidaan hallitusti johtaa ojaan. Selkeytysaltaaseen johdettavien pintavesien tarkkailu tulee toteuttaa hakemuksessa esitetyllä tavalla.
Jätehuolto
14. Toiminnassa syntyvät jätteet on käsiteltävä Laitilan kaupungin jätehuoltomääräysten mukaisesti. Ympäristön siisteyttä on valvottava. Toiminnasta ei saa aiheutua roskaantumista eikä alueella saa säilyttää vaarallisia jätteitä. Alueesta ei saa muodostua sinne kelpaamattomien maa-ainesten eikä sinne kuulumattomien muidenkaan materiaalien varastoaluetta.
Maisemointi ja jälkihoitotyöt
15. Alueen maisemointi ja jälkihoitotyöt on suoritettava viivytyksettä ottamisen loputtua ja mahdollisuuksien mukaan jo ottamisen aikana. Maisemointi ja jälkihoitotyöt on saatettava loppuun luvan voimassaoloaikana.
Poikkeukselliset tilanteet
16. Alueella mahdollisesti tapahtuvissa onnettomuus- ja vahinkotilanteissa on ryhdyttävä välittömästi torjuntatoimenpiteisiin haitallisten aineiden maahan tai vesiin pääsyn leviämisen estämiseksi, pilaantuneen alueen puhdistamiseksi ja tilanteen ennallistamiseksi.
17. Maaperän pilaantumiseen johtaneista polttoaine- ja öljyvuodoista on ilmoitettava viipymättä Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ja pelastusviranomaiselle. Alueella tapahtuvista mahdollisista muista poikkeuksellisista päästöistä ja häiriöistä on ilmoitettava viipymättä Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä tarvittaessa myös pelastusviranomaiselle.
Paras käyttökelpoinen tekniikka ja ympäristön kannalta paras käytäntö
18. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialaansa liittyvien tekniikoiden kehittymistä ja otettava niitä soveltuvin osin käyttöön, jos näin voidaan vähentää ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen syntymistä tai edistää jätteen hyötykäyttöä.
Toiminnan raportointi
19. Toiminnanharjoittajan on toimitettava valvontaviranomaiselle yhteenveto vuosittaisesta toiminnasta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Yhteenvedosta tulee ilmetä murskauslaitoksen toiminta-ajat ja räjäytykset, tuotantomäärät, jätteiden määrät ja niiden käsittely, tiedot poikkeuksellisista tilanteista ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet sekä tiedot toiminnasta aiheutuneista valituksista ja niiden seurauksena tehdyistä toimenpiteistä. Toiminnasta on raportoitava myös NOTTO-tietokantaan.
Aloitus- ja loppukatselmus
20. Luvan saamisen jälkeen varsinainen maa-aineksen ottaminen voidaan aloittaa aloituskatselmuksen jälkeen. Aloituskatselmuksessa tarkastetaan, että ottamisalue on asianmukaisesti merkitty ja valvonnan kannalta välttämättömät asiat esim. kiintopisteet ovat paikoillaan. Katselmuksen yhteydessä luvan lupamääräykset käydään läpi yhdessä toiminnanharjoittajan kanssa.
21. Luvan haltijan on pyydettävä Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta lopputarkastusta, kun ottamistoiminta on loppunut ja jälkihoito- ja maisemointityöt on tehty tai kun luvan voimassaoloaika on päättynyt.
Luvanhaltijan vaihtuminen tai konkurssi
22. Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvanhaltija vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Luvan haltijan tulee ilmoittaa myös konkurssista ja konkurssipesän tulee ilmoittaa mahdollisesta toiminnan jatkamisesta. Ellei ilmoitusta toiminnan jatkamisesta tai luvan siirtoa toiselle haltijalle ole tehty kuuden kuukauden kuluessa konkurssin alkamisesta, lupa raukeaa ja viranomainen voi teettää tarpeelliseksi katsomansa jälkihoitotyöt käyttämällä vakuutta.
RATKAISUN PERUSTELUT
Yleiset perustelut
Maa-aineslaki
Hakija on esittänyt asianmukaisen hakemuksen ja ottamissuunnitelman. Ottamissuunnitelmasta ei ennalta arvioiden aiheudu MAL 3 §:n tarkoittamaa kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista eikä sellaisia huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai tärkeän tai muuten vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista, jotka rajoittaisivat ainesten ottamista alueelta. Koska ottaminen ja sen järjestelyt eivät ole ristiriidassa MAL 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa, on lupa MAL 6 §:n mukaan myönnettävä. Maa-aineslain 11 §:n mukaan ainesten ottamista koskevaan lupaan on liitettävä määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi, jolleivat sanotut seikat käy ilmi ottamissuunnitelmasta. Lupamääräyksiä annettaessa on otettu huomioon MAL 11 §.
Ympäristönsuojelulaki
Kun toimintaa harjoitetaan hakemuksessa esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille. YSL 10 §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa kivenlouhimojen ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010) säädetään ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista silloin, kun louhinta- ja murskaustoimintaan on oltava ympäristölupa. Hakemuksen mukainen toiminta täyttää asetuksen 3 §:n mukaiset sijoittamisehdot.
Laitilan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta katsoo, että toiminta hakemuksessa esitetyllä paikalla täyttää maa-aines- ja ympäristöluvan myöntämisen edellytykset, kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä ja hakemuksessa esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä.
Lupamääräysten perustelut
Lupamääräyksellä 1 on ottamistaso ja -määrä rajoitettu ottamissuunnitelman mukaiseksi.
Toiminta-ajat noudattavat ns. MURAUS-asetuksen 8 §:n mukaisia ja hakemuksessa esitetyn mukaisia toiminta-aikoja. Lupakäsittelyn yhteydessä ei ole tullut esiin sellaisia erityisiä syitä,joiden perusteella pitäisi antaa asetuksessa annettuja toiminta-aikoja ankarampia määräyksiä. (lupamääräys 2)
Koska maa-aineksen ottamistoiminta alueella on jaksoittaista, on perusteltua, että vuosittaisen räjäytystyön alkamisesta ilmoitetaan valvontaviranomaiselle ja lähimmille häiriintyville kohteille. (lupamääräys 3)
Toiminnalla on oltava vastuuhenkilö, jonka on tunnettava toiminta ja sitä koskevat säännökset ja määräykset. Vastuuhenkilön nimeäminen on välttämätöntä myös muiden luvassa määrättyjen toimien toteuttamisen varmistamiseksi sekä tiedon välityksen varmistamiseksi luvanhaltijan, urakoitsijoiden ja valvontaviranomaisen välillä. (lupamääräys 4)
Alueen merkitseminen maastoon sekä korkeuskiintopisteiden sijoittaminen alueelle ovat välttämättömiä asioita valvonnan kannalta. (lupamääräykset 5 ja 6)
Alueella liikkuvien turvallisuuden takia ja vaaratilanteiden välttämiseksi on toiminta-alueen jyrkistä ja korkeista kallioreunoista varoitettava riittävän näkyvillä esteillä ja varoitusmerkeillä sekä räjäytyksistä riittävän laajalla alueella näkyvin varoituskyltein. (lupamääräys 7)
Toiminnasta syntyvä melu ei saa ylittää häiriintyvissä kohteissa melutason ohjearvoista annetussa VNp (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Melua ja koskevat määräykset on annettu, jotta toiminnasta ei aiheutuisi asukkaille terveyshaittaa tai kohtuutonta rasitusta. (lupamääräys 8)
Räjäytyksistä aiheutuu maaperän kautta tärinää ja ilman kautta ilmanpaineaaltoja, jotka voivat vaurioittaa mm. rakennuksia. Määräyksen tarkoituksena on ehkäistä toimenpiteestä aiheutuvat tärinähaitat lähimmissä ja tärinäherkimmissä kohteissa. (lupamääräys 9)
Ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi on huolehdittava siitä, että laitoksen kaikista toiminnoista aiheutuvat pölypäästöt ovat mahdollisimman pieniä. Liiallinen pöly saattaa aiheuttaa asukkaille kohtuutonta rasitusta, terveyshaittaa ja ympäristön pilaantumista. (lupamääräys 10)
Toimintaa on harjoitettava siten, ettei se aiheuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. (lupamääräys 11)
Ojan kunnossapitoa koskeva määräys on annettu mahdollisten vettymishaittojen ehkäisemiseksi. Toiminnan mahdollisesti aiheuttamat muutokset ja vaikutukset pinta-ja pohjavedessä selviävät seurannassa. (lupamääräykset 12 ja 13)
Paikallisten jätehuoltomääräysten noudattamisella varmistetaan, että toiminta-alueen jätehuolto on asianmukaista eikä se aiheuta ympäristön roskaantumista, pilaantumista tai sen vaaraa. (lupamääräys 14)
Lupamääräys 15 on annettu alueen maisemoinnin ja asiallisen jälkikäytön varmistamiseksi.
Tiedonkulku viranomaiselle tulee varmistaa tilanteessa,jossa toiminnasta on aiheutunut tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa. Näin varmistetaan asianmukaiset jatkotoimet ja lisävahinkojen ehkäisy. ELY-keskus on toimivaltainen viranomainen pilaantuneen maaperän puhdistuksen osalta ja alueen pelastustoimi vastaa maa-alueella tapahtuvasta öljyntorjunnasta. (lupamääräykset 16 ja 17)
Ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi on huolehdittava ja varmistuttava siitä, että toiminnassa käytetään parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT). (lupamääräys 18)
Määräykset tarkkailusta, kirjanpidosta ja raportoinnista on annettu lupaehtojen tiedonkulun varmistamiseksi ja valvontaa varten. Tarkkailua ja raportointia koskevilla lupamääräyksillä pyritään siihen, että toiminnanharjoittaja on selvillä laitoksen toiminnasta ja sen aiheuttamista terveys-ja ympäristövaikutuksista. (lupamääräys 19)
Lupamääräykset 20 ja 21 on annettu valvonnan mahdollistamiseksi.
Haltijanvaihdoksesta tai konkurssista tulee ilmoittaa välittömästi viranomaiselle, koska viranomaisen on hyväksyttävä vaihdos. Konkurssitapauksessa viranomaisen tulee arvioida ottamisalueen lopettamisen edellyttämät jälkihoitotyöt, mikäli haltijanvaihdosta ei tehdä eikä konkurssipesä jatka ottamista. (lupamääräys 22)
VAKUUS
Hakijan tulee toimittaa ennen ottamistoiminnan aloittamista 28 000 euron suuruinen maa-aineslain 12 §:n tarkoittama hyväksyttävä vakuus lupamääräysten ja maisemointivelvoitteiden noudattamisen varmistamiseksi. Vakuuden tulee olla voimassa siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty, kuitenkin vähintään 12 kuukautta ottamisluvan päättymisen jälkeen. Vakuus palautetaan hakijalle, kun Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on hyväksynyt jälkihoitotoimenpiteet tehdyiksi lopputarkastuksessa. Vakuuden arvoa voidaan tarkistaa luvan voimassaoloaikana. (MAL 12 §)
Määrätyn vakuuden perustelut
Maa-aineslain 12 §:n mukaan lupaviranomainen voi määrätä, että ennen ainesten ottamista hakijan on annettava hyväksyttävä vakuus 11 §:n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta. Vakuuden suuruus kallionottamisalueilla perustuu ottamisalueen pinta-alaan 6 000 euroa/hehtaari ja lisäksi otettavaksi esitettyyn maa-ainesten ottamismäärään 250 000 m3 x 0,05 euroa/m3. Vakuuden tulee olla voimassa siihen saakka, kunnes kaikki vaaditut jälkihoitotyöt on lopputarkastuksessa hyväksytty. Vakuuden on oltava yksilöity tätä lupaa koskevaksi. Lupaviranomainen voi tarvittaessa muuttaa vakuussummaa.
LUVAN VOIMASSAOLO
Lupa on voimassa 31.3.2035 saakka. Luvan haltijan tulee toteuttaa kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämät jälkihoitotoimenpiteet luvan voimassaolon aikana. Toiminnan olennaiseen muuttamiseen on oltava lupa.
LUPAA ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMINEN
Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava.
SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
VNa ympäristönsuojelusta (703/2014)
Maa-aineslaki (555/1981)
VNa maa-ainesten ottamisesta (926/2005)
VNa kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010)
VNa kaivannaisjätteistä (190/2013)
Jätelaki (646/2011)
Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920)
Laitilan kaupungin hallintosääntö (KV 11.11.2024)
KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN
Tämän yhteisluvan käsittelystä perittävä maksu on yhteensä 3 751 € (maa-aineslupa 2750 € ja murskaamon ympäristölupa 1001 €).
Perittävä maksu perustuu Laitilan kaupungin kaupunginhallituksen hyväksymään Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan. Yhteisluvan käsittelyssä ympäristöluvan käsittelystä peritään 50 % ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesta maksusta.
TIEDOTTAMINEN
Päätöksestä kuulutetaan Laitilan kaupungin internetsivuilla. Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 31.1. – 10.3.2025. Päätöksestä ilmoitetaan lisäksi niille, joille hakemuksesta on erikseen annettu tieto.
MUUTOKSENHAKU
Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.