Kaupunginvaltuusto, kokous 5.6.2023

§ 47 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

LAIDno-2023-398

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan:

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;

2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;

4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;

5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;

6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen vuodelta 2022.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta saattaa laatimansa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota/pyytää selvitystä seuraaviin esille tulleisiin epäkohtiin ja pyytää niihin vastausta syyskuun 2023 loppuun mennessä.

1.    Laitilan kaupungin henkilöstöohjeistuksen mukaan kehityskeskustelu esihenkilön ja työntekijän välillä tulee käydä vähintään kerran vuodessa. Esihenkilö vastaa kehityskeskustelujen seurannasta omalta osaltaan ja pitää kirjaa käydyistä kehityskeskusteluista ja tiedot raportoidaan henkilöstökertomuksessa. Henkilöstökertomuksen mukaan osa kehityskeskusteluista on jäänyt pitämättä. Tarkastuslautakunta edellyttää, että kehityskeskustelut käydään vuosittain vuoden loppuun mennessä.

2.    Tarkastuslautakunta pyytää selvitystä, miten yhteistyö Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa on organisoitunut. Selvityksestä tulee ilmetä, ketkä ja mitkä tahot kaupungin edustajina huolehtivat niin rajapintayhteistyöstä kuin kaupungin sotepalvelujen säilymisen ja kehittämisen edunvalvonnasta.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan antaman vuoden 2022 arviointikertomuksen. 

Päätös

Asian käsittelyn aluksi puheenvuoron käytti tarkastuslautakunnan puheenjohtaja/valtuutettu Ari Ketoniemi. Edelleen puheenvuoron käyttivät valtuutetut Seppo Rinne ja Ari Ketoniemi.

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.