Valmistelija
Tarja Saarela, Tietopalvelu- ja työhyvinvointipäällikkö, tarja.saarela@laitila.fi
Perustelut
Viranhaltijaa ja työntekijää, joka on laiminlyönyt velvollisuuksiaan tai rikkonut niitä, ei pääsääntöisesti saa irtisanoa ennen kuin hänelle on annettu varoitus ja siten mahdollisuus korjata menettelynsä. Varoituksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka vakavana rikkomuksena työnantaja pitää menettelyä. Varoitus on ennakkomuistutus siitä, millä tavoin työnantaja tulee reagoimaan varoituksessa tarkoitetun rikkomuksen tai laiminlyönnin toistuessa. Huomautuksen ja varoituksen antamisesta ei voida antaa yhtä täysin yhdenmukaista toimintaohjetta, koska jokainen tapaus on erilainen ja ratkaistava tosiasioiden perusteella. Tärkeää on kokonaisharkinnan käyttäminen ja mahdollisuuksien mukaan vertaaminen muihin aiempiin tapauksiin, joissa on samankaltaisia piirteitä. Ohjaavina periaatteina ovat yhdenvertaisuus, johdonmukaisuus ja tasapuolinen kohtelu. Huomautus- ja varoitusmenettelyyn liittyvät toimenpiteet tulee kirjata ja säilyttää huolellisesti ja todistettavasti.
Esityslistan liitteinä ovat Laitilan kaupungin ohjeistus huomautuksen antamisesta ja sen liitteet: 1. Muistio suullisen huomautuksen antamisesta, 2. Kutsu kuulemistilaisuuteen,
3. Muistio kuulemistilaisuudesta, 4. Varoitus ja 5. Lomake esimiehelle varoitusprosessin seuraamista varten.

Ehdotus
Yhteistyötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi esityslistan liitteen mukaisen Laitilan kaupungin ohjeistuksen huomautuksen antamisesta ja sen liitteet: 1. Muistio suullisen huomautuksen antamisesta, 2. Kutsu kuulemistilaisuuteen, 3. Muistio kuulemistilaisuudesta, 4. Varoitus ja 5. Lomake esimiehelle varoitusprosessin seuraamista varten.