Kaupunginhallitus, kokous 2.12.2024

§ 268 Varastorakennuksen rakentamista koskeva poikkeamispäätös maatilan tilakeskuksen yhteyteen kiinteistölle 400-446-1-81

LAIDno-2024-88

Valmistelija

  • Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Rakennuspaikka ja sijainti

Hakemus kohdistuu pinta-alaltaan 27860 m²:n suuruiseen kiinteistöön 400-446-1-81, joka sijaitsee osoitteessa Kaivolantie 30. Hakija omistaa kiinteistön, jolle poikkeamista haetaan.

 

Lähtötiedot

Maakuntakaava

Hanke sijoittuu voimassa olevan maakuntakaavan mukaan Työpaikkatoimintojen alueelle.

Merkinnän selite:

Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävien julkisten tai yksityisten palvelujen, työpaikkatoimintojen, toimitilakeskittymien ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuustoimintojen alue. Sisältää myös pienehköjä asuntoalueita.

Suunnittelumääräys:

Alueelle ei saa sijoittaa uutta asumista, jos sille kohdistuu ympäristöhäiriöitä.

 

Yleiskaava

Hanke sijoittuu voimassa olevassa Keskustan ja sen ympäristön osayleiskaavassa Teollisuusalueelle, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia sekä Erillispientalovaltainen asuntoalue (TY/AO). Alue on tarkoitettu ympäristöhaittoja aiheuttamattoman teollisuuden alueeksi. Alueella sallitaan yritystoimintaan liittyvää asumista (TY). Tämän lisäksi alue varataan pääasiassa erillispientaloille ja kytketyille pientaloille. Alueelle saa sijoittaa myös asumiseen liittyviä työtiloja sekä palvelutiloja (AO).

Asemakaava

Hanke sijoittuu voimassa olevaan Sillantaan asemakaavan, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.6.2002 (KV § 38) ja kuulutettu lainvoimaiseksi 27.9.2002.

Rakennushanke sijoittuu asemakaavan mukaiselle Erillispientalojen korttelialueelle (AO).

Lisäksi tonttia koskevat seuraavat kaavamääräykset ja yleismääräys:

I                            Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. 

Iu½                      Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi.

e=0.20                Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin/rakennuspaikan pinta-alaan.

                           Rakennusala.       

30 dBA               Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puoleisten asuinrakennuksen ulkoseinien, sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 30 dBA.

 

Autopaikkoja on rakennettava seuraavasti:

  • teollisuus ja varastointi 1 AP/100 k-m²
  •  

Rakennustoimenpide

Uuden 600 k-m² varastorakennuksen rakentaminen asemakaavan mukaiselle Erillispientalojen korttelialueelle (AO).

Rakentamisrajoitus

Hanke edellyttää käyttötarkoitusta, rakennuksen rakennusalaa ja rakennusoikeutta sekä rakennettavien autopaikkojen määrästä koskevien määräysten osalta maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista, koska se on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:ää.

Hakijan perustelut

Hakija ei ole selostanut poikkeusta, perustellut poikkeamista eikä arvioinut hankkeen vaikutuksia.

Naapureiden kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit, joilla ei ole huomauttamista hankkeesta.

 

Päätöksen perustelut

Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeamisen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista (MRL 171 §).

 

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

  • aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
  • vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
  • vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai
  • johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Hankealueella ei ole todettuja luontoarvoja, suojeltuja rakennuksia tai muinaismuistoja.

Hakija on ilmoittanut, ettei se aio toteuttaa voimassa olevan asemakaavan mukaista korttelin 904 tonttia 2 (AO), vaan haluaa sen tilalle rakentaa varastorakennuksen.

Asemakaavan mukainen rakennusalan raja on osoitettu erillispientalolle (AO). Lisäksi asemakaavan mukainen tontin rakennusoikeus (e=0.20) ylitetään (erillispientalotontin pinta-ala n. 2153 m² = n. 430 k-m²). Hanke sijoittuu asemakaavassa osoitetun maatilan talouskeskuksen yhteyteen ja rakennusjärjestyksen mukaan toiminnassa olevien maatilojen talouskeskusten osalta rakennusoikeutta ei rajoiteta. Rakennusoikeudesta poikkeaminen on perusteltua ilman asemakaavan muutosta, jotta maataloustoimintaa on mahdollista laajentaa/kehittää.

Asemakaavan mukaisia autopaikkoja ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa ko. alueelle.

Asemakaavan muutosta tai kumoamista ko. tontin kohdalta tulee harkita siinä vaiheessa, mikäli alueelle aiotaan tulevaisuudessa vielä rakentaa lisää maatalouteen liittyviä rakennuksia.

Kaupunkisuunnittelija on keskustellut hankkeesta hakijan kanssa puhelimitse 19.11. ja 25.11.2024. Hakija on ilmoittanut, ettei varastorakennukseen tuoda vesijohtoa, vaan sitä käytetään vihannesvarastona.

 

Kun huomioidaan hakemuksen kohteena oleva rakennushanke (maatalouteen liittyvä varastorakennus), kiinteistö sekä rakennuksen sijoittuminen asemakaavaan/kiinteistölle, voidaan todeta, että varastorakennuksen rakentaminen alueelle ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 §, 171 §

Laitilan kaupungin hallintosääntö 28 § kaupunginhallituksen ratkaisuvalta kohta 21.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että hanke täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä säädetyt poikkeamisen myöntämiseen edellytettävät ehdot hakemuksen sekä edellä esitetyin perustein ja päättää myöntää haetun poikkeamisen.

Tämä poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta sen tultua lainvoimaiseksi. Vastaavaa rakennuslupaa tulee hakea tämän ajan kuluessa, muutoin poikkeamispäätös raukeaa.

 

Hakijalta peritään poikkeamislupapäätöksestä Laitilan kaupunginhallituksen hyväksymän (19.6.2023 § 149) taksan mukainen maksu (400 euroa).

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Hakija, Varsinais-Suomen ELY-keskus, rakennustarkastaja

Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava

- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite

- päätös, johon haetaan muutosta

- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksiannosta.

Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku ja käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, sähköposti turku.hao@oikeus.fi, puh. 0295642400 ja fax 0295642414. Sähköinen asiointi osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 270 euroa.