Kaupunginhallitus, kokous 2.12.2024

§ 271 Laitilan kaupungin sisäilmaohjeistus

LAIDno-2024-848

Valmistelija

  • Sari Koski, Henkilöstö- ja tietopalveluasiantuntija, sari.koski@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin tällä hetkellä voimassa oleva sisäilmaohjeistus on hyväksytty kaupunginhallituksessa 24.11.2014. Ohjeistus on tullut voimaan 1.1.2015.

Nyt päivitetyssä ohjeessa sisäilmaongelman selvittelytyön toimintamallia on tarkennettu ja esihenkilöitä vastuutetaan käymään läpi aiempaa tarkemmin sisäilmaohjeistuksen liitteen 1 (toimenpiteet hyvän sisäilman turvaamiseksi) mukaiset toimenpiteet ennen sisäilmaongelmailmoituksen tekemistä. Esihenkilöllä on mahdollisuus tehdä sisäilmaongelmailmoitus tekniselle toimelle perinteisen kirjallisen lomakkeen lisäksi jatkossa myös sähköisen lomakkeen kautta. Sähköinen lomake löytyy sekä kaupungin intranet-sivuilta että sisäilmaohjeistuksesta (linkki lomakkeeseen).

Tällä hetkellä voimassa olevan sisäilmaohjeistuksen toimijatahojen yhteystieto-kohdasta (liite 3) on päivitetyssä ohjeistuksessa poistettu henkilöiden nimet. Yhteystieto-kohdasta löytyvät edelleen puhelinnumerot henkilöiden tavoittamiseksi. Lisäksi ohjeistuksen ulkonäkö on päivitetty vastaamaan Laitilan kaupungin graafisia ohjeita.  

Päivitetty sisäilmaohjeistus tulee voimaan 1.1.2025 alkaen.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy päivitetyn sisäilmaohjeistuksen em. pienin tarkennuksin ja muutoksin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.