Kaupunginhallitus, kokous 17.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 182 Kutsuntalautakunnan jäsenen ja varajäsenen valitseminen vuoden 2021 kutsuntaan

LAIDno-2021-485

Perustelut

Lounais-Suomen aluetoimiston asevelvollisuussektori on lähettänyt kaupungille seuraavan pyynnön: ”Asevelvollisuuslaki 19 § Kutsuntalautakunnan jäsenten valinta vuoden 2021 kutsuntaan Kuntaa pyydetään valitsemaan kunnan edustaja (1) jäseneksi ja hänelle vähintään yksi varamies kutsuntalautakuntaan kuluvan vuoden asevelvollisten kutsuntoihin. Valittujen nimet ja muut henkilötiedot pyydetään ilmoittamaan oheisella lomakkeella 13.8.2021 mennessä. Jäsenellä tulisi olla tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan, jolloin jäsenestä on hyötyä sekä asevelvolliselle itselleen, että hänen asioitaan käsittelevälle kutsuntaviranomaiselle.” Laitilan ja Pyhärannan yhteiset kutsunnat pidetään yksipäiväisenä 5.10.2021 Laitilan kaupungintalolla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus nimeää kutsuntalautakuntaan v. 2021 kutsuntoja varten jäseneksi hallintojohtaja Heli Kiertokari-Laitisen ja varajäseneksi peruskoulun rehtori Tuomas Kankaanpään.

Päätös

Asian käsittelyn aikana esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan kutsuntalautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valitaan perusopetuksen rehtori Tuomas Kankaanpää ja varajäseneksi hallintojohtaja Heli Kiertokari-Laitinen.

Päätettiin muutetun ehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Lounais-Suomen aluetoimisto, Heli Kiertokari-Laitinen, Tuomas Kankaanpää

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.