Kaupunginhallitus, kokous 17.11.2025

§ 273 Vihreiden valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien Laitilan ilmasto-ohjelman toimenpiteiden resurssointia

LAIDno-2025-728

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Riikka Wessman esitti Vihreiden valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti: 

''Ilmasto-ohjelman toimenpiteiden resurssointi

Laitilan kaupungin strategiaan on kirjattu, että Laitila kantaa kokoaan suuremman vastuun ja näyttää muillekin ennakkoluulottomasti esimerkkiä ympäristön kannalta kestävissä ratkaisuissa. Tämä on hieno strateginen tavoite ja toteutuessaan tuo Laitilalle positiivista julkisuutta ja lisää osaltaan Laitilan houkuttelevuutta asuinpaikkana.  

Laitilassa on keväällä 2025 saatu valmiiksi ilmasto-ohjelma, mikä laadittiin Ukipolis Oy:n toteuttamana yhteishankkeena Uudenkaupungin kanssa, ympäristöministeriön hankerahoituksella.  

Laitilan ilmasto-ohjelma tähtää 80 % kasvihuonekaasupäästöjen vähennykseen vuoteen 2030 mennessä, vuoden 2007 tasosta. Laitila on asettanut tämän tavoitteen vuonna 2013, eli 12 vuotta sitten.   

Ilmasto-ohjelmassa todetaan, että saavutettu ura ei riitä vuodelle 2030 asetettuun kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteeseen. Vuoteen 2023 mennessä päästöt ovat vähentyneet 21,4 %. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaisiin lisätoimia erityisesti liikenteen, maatalouden ja työkoneiden sektorilla. 

Keväällä 2025 valmistuneessa ilmasto-ohjelmassa on annettu toimenpidesuosituksia ilmasto- ohjelman eteenpäin viemiseksi. Ensimmäisenä suosituksena on, että tunnistetaan ja aikataulutetaan ne toimenpiteet, jotka on aloitettava jo seuraavan talousarvion aikana. Huolehditaan, että näille toimenpiteille varataan riittävä rahoitus ja resurssit.  

Valtuutetuille pidetyssä talousarvioseminaarissa kävi ilmi, että ilmasto-ohjelman toimenpiteiden tunnistamiseen ja aikataulutukseen ei ole varattu rahoitusta kaupungin budjetista. Työ on pyörinyt nyt hankerahoituksen varassa. 

Vuoden 2026 talousarvion laadinta ja taloussuunnitelma vuosille 2026–2028 on tulossa tällä viikolla hallituksen käsittelyyn. Jotta voimme strategian mukaisesti olla esimerkkinä muille kunnille 
ympäristövastuun toteuttamisessa, on tähän työhön varattava resurssi kaupungin budjettiin.  

Sen lisäksi, että budjettiin varataan rahoitus ilmasto-ohjelman ehdotusten toimeenpanemiseksi, esitämme, että ilmasto-ohjelman toimenpiteiden seurantaa aletaan tehdä kaksi kertaa vuodessa. Kun seuranta on säännöllistä ja avointa, tehdään ilmastotyötä näkyväksi ja pystytään paremmin reagoimaan ja pääsemään asetettuihin tavoitteisiin. Avoimen, seurattavan ja ymmärrettävän ilmastopolitiikan myötä, on helpompi kannustaa siihen osallistumiseen.''

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi em. valtuustoaloitteen lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa,​ että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on teknisellä johtajalla.

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.