Kaupunginhallitus, kokous 16.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

Perustelut

Kuntalain 39 §:n mukaan ”Kunnanhallituksen tulee: 1) vastata kunnan hallinnosta ja talouden hoidosta; 2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta”.

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti:
”Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.”

Turun hallinto-oikeudelta tarkistetun tiedon mukaan kaupunginvaltuuston 21.3.2022 tekemistä päätöksistä ei ole valitettu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, etteivät kaupunginvaltuuston 21.3.2022 tekemät päätökset ole lainvastaisia eivätkä syntyneet virheellisessä järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle, joten em. valtuuston tekemät päätökset voidaan panna täytäntöön.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.