Sivistysvaliokunta, kokous 27.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Nuorisotoimen perusavustusten myöntäminen 2021

LAIDno-2021-501

Valmistelija

  • Noora Mantere, nuorisopäällikkö, noora.mantere@laitila.fi

Perustelut

Nuorisotoimen talousarviossa on nuorisotoiminnan perusavustuksiin varattu 10 000 euroa. Avustus voidaan myöntää sellaiselle yhdistykselle, jonka pääasiallinen toiminta kohdentuu nuorisotoiminnan piiriin. Myöntämiseen vaikuttaa yhdistyksen toiminta: osallistujamäärät, laajuus, monipuolisuus ja näkyvyys Laitilan alueen nuorisotoiminnassa. Myöntämisen perusteina pidetään myös toimintakertomusta ja hallittua taloudenhoitoa edellisenä vuonna, kuluvan ja tulevan vuoden toimintasuunnitelmia sekä hyvää yleistä taloudenhallintaa. Mikäli yhdistys on saanut nuorisotoimen perusavustusta vuodelle 2020, huomioidaan avustuksen käyttöselvitys uutta avustusta arvioidessa. (SIVVA 28.1.2021 § §6).

Ilmoitus perusavustushausta on julkaistu Laitilan Sanomissa torstaina 1.4.2021 Lisäksi ilmoitus on julkaistu kaupungin verkkosivujen lisäksi kaupungin sosiaalisen median kanavissa. Avustusten hakuaika oli 1.-30.4.2021. Avustushakemukset tuli jättää Timmiohjelman kautta. Määräaikaan mennessä valiokunnalle on tullut yhteensä kolme hakemusta yhteissummaltaan 9 500 euroa. Nuorisotoimen järjestöavustuksia anoivat seuraavat toimijat:

  • Laitilan Lumikit ry:  3500 €
  • Laitilan Eräsissit ry: 3500 €
  • Laitilan Vapaaehtoinen Palokunta ry: 2500 €
  • yhteensä 9 500 €

 

Yhdistys Alle 18 vuotiaita toiminnassa vuonna 2020 Alle 18 vuotiaita toiminnassa vuonna 2019
Lumikit 45 46
Eräsissit 36 42
VPK nuoriso-osasto 20

21

VPK:n nuorisotoiminta on aktiivista sekä ilmaista nuorille: viikkoharjoitukset ovat säännölliset ja laadukkaasti suunnitellut, nuoret osallistuvat alueelliseen toimintaan leirien ja kilpailujen avulla. VPK:n nuoriso-osaston toimintaa on vuonna 2020 avustanut kaupungin lisäksi Vakka-Suomen nuorisosäätiö (1200 €). Nuoriso-osaston toiminnanalan kulut vuonna 2020 olivat  -3137,59 € ja toiminnan tuotot +3 700 €.  Toiminnanalan kate näin ollen + 562,41 €. Tilikauden tulos yhdistyksellä kokonaisuudessaan oli- 1658,08 € .

Eräsissit ja Lumikit ovat perustoiminnaltaan samantyyppisiä partiojärjestöjä, joiden toiminnan painopiste on nuorisotoiminnassa. Vuonna 2020  Eräsissit järjestivät toimintaa  kuudelle varsinaiselle ryhmälle viikottain, yhdelle ryhmälle joka kolmas viikko ja yksi ryhmä kokoontui vuoden aikana kahdesti. Eräsissien toimintaa vuonna 2020 on avustanut kaupungin (2500 €) lisäksi Laitilan seurakunta (1341 €), Kustaa Hiekan säätiö (600 €) sekä V-S säätiö (2000€) . Eräsissien vuoden 2020 toiminnan kulut ovat olleet  - 13 467,23 € ja tuotot ilman toiminta-avustuksia + 6500 €. Laitilan Eräsissien tilikauden  tulos on - 26,23 €

Laitilan Lumikkien ryhmätoiminta vuonna 2020

Ikäluokka Kevät 2020 Syksy 2020
7-9 -vuotiaat 2 ryhmää 2 ryhmää
10-12 -vuotiaat 3 ryhmää 2 ryhmää
12-14 -vuotiaat 1 ryhmä -
15-17 -vuotiaat 1 ryhmä 1 ryhmä

Laitilan Lumikit ovat osallistuneet monipuolisesti jokaisen ikäryhmän kanssa alueellisiin ja paikallisiin koulutuksiin, leireihin, kilpailuihin sekä muihin tapahtumiin. Osallistujamäärät ikäryhmittäin & tapahtumittain on todennettavissa toimintakertomuksesta 2020. Laitilan Lumikkien toimintaa on vuonna 2020 avustanut Laitilan kaupungin (3500 €) lisäksi Laitilan seurakunta (1500 €),  Hiekan säätiö (2100 €), Kalannin Säästöpankki (100 €) ja Suomen Partiolaiset (550 €). Lisäksi toimintakertomuksen 2020 mukaan toimintaa on avustanut Laitilan säätiö sekä Lions Club Laitila, nämä avustukset ovat yhteissummaltaan 900 €. Lumikkien vuoden 2020 toiminnan kulut ovat olleet -11 361,11 €  ja tuotot ilman toiminta-avustuksia + 3879 €. Laitilan Lumikkien tilikauden tulos + 1167,80 €. 

Kaikki perusavustusta hakeneet yhdistykset ovat saaneet perusavustusta nuorisotoimesta edellisenä vuonna. Avustuksen myöntämisen yhteydessä yhdistyksiltä pyydettiin tilikauden päätyttyä vapaamuotoinen selvitys siitä miten perusavustus on käytetty toiminnassa. Selvitykset nähtävillä liiteaineistossa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Nestori Mäkelä, sivistystoimen palvelupäällikkö, nestori.makela@laitila.fi

Sivistysvaliokunta jakaa nuorisotoimen perusavustukset seuraavasti:

  • Laitilan Lumikit ry:  3500 €
  • Laitilan Eräsissit ry: 3500 €
  • Laitilan Vapaaehtoinen Palokunta ry: 2500 €
    yhteensä 9 500 €

Perustoimintaan myönnetty avustus on ohjattava nimenomaisesti nuorisotoimintaan. Yhdistysten on toimitettava vapaamuotoiset selvitykset myönnettyjen avustusten käytöstä tilikauden päätyttyä, kuitenkin viimeistään 31.3.2022.

Päätös

Päätetty esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Laitilan Lumikit ry, Laitilan Vapaaehtoinen palokunta ry, Laitilan Eräsissit ry, hallinto-osasto

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.