Perustelut
Taustaa:
Länsirannikon Koulutus Oy:n osakkaiden enemmistö päätti ylimääräisessä yhtiökokouksessaan 3.12.2024 lopettaa koulutustoiminnan yhtiön Laitilan toimipisteessä. Laitilan kaupunki vastusti päätöstä. Koska päätöksen tekemisen jälkeen ei saavutettu kaupungin ja yhtiön sekä sen osakkaiden Porin kaupungin, Rauman kaupungin ja Porin Aikuiskoulutussäätiö sr:n välistä sopimusratkaisua, kaupunki nosti asiassa kanteen Satakunnan käräjäoikeudessa 3.3.2025 (delegointipäätös kh 13.11.2024 § 244).
Kaupungin keskeiset vaatimukset kanteessa ovat:
1. Yhtiökokouksen päätöksen julistaminen mitättömäksi tai pätemättömäksi.
2. Laitilan omistamien osakkeiden lunastaminen tai vaihtoehtoisesti vahingonkorvauksen maksaminen.
Yhtiö, Porin ja Rauman kaupungit sekä Porin Aikuiskoulutussäätiö ovat vastustaneet kaupungin vaatimuksia sekä perusteeltaan että määrältään ja asia on näin ollen oikeudenkäynnin tasolla kokonaisuudessaan riitainen.
Sovinnollisen ratkaisun saavuttaminen
Kaupungin nostaman kanteen käsittely on jatkunut oikeudessa riita-asian valmisteluna aina lokakuuhun 2026 saakka ja asiassa on ollut määrä pitää niin sanottu pääkäsittely eli varsinainen asian ratkaiseva oikeudenkäynnin osa marraskuussa 2026. Osapuolet ovat kuitenkin oikeudenkäynnin valmistelun aikana neuvotelleet myös asian sovinnollisesta ratkaisusta. Käräjäoikeus on peruuttanut sovitun pääkäsittelyn osapuolten yhteisestä pyynnöstä.
Sovinnollisen ratkaisun myötä asian käsittely oikeudessa päättyisi kokonaisuudessaan. Sovinnollisen ratkaisun keskeiset reunaehdot ja perustelut on kuvattu liitteessä 1 (salainen julkisuuslain 24 §:n 17-) ja 20)-kohtien nojalla toistaiseksi).
Toimivalta ja muutoksenhaku
Kaupunginhallitus on toimivaltainen päättämään oikeudenkäynnin kohteena olevan riita-asian sovinnollisesta ratkaisemisesta hallintosäännön 28 §:n 26) ja 27) kohtien sekä kaupunginhallituksen yleistoimivallan nojalla.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä Liitteestä 1 ilmenevät, Satakunnan käräjäoikeudessa vireillä olevan asian L 747/2025/759 sovinnollisen ratkaisun reunaehdot sekä
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan neuvottelemaan sovintosopimuksen tarkemmat ehdot edellä mainittujen reunaehtojen mukaisesti ja hyväksymään ja allekirjoittamaan riita-asian päättämistä koskevan sovintosopimuksen.