Perustelut
1. Työnvälitystilasto/tilannekatsaus 31.5.2026
Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli toukokuun lopussa 26 900 työtöntä työnhakijaa. Toukokuun aikana työttömien määrä yleensä tippuu huhtikuuhun verrattuna hieman, kuten tälläkin kertaa, työttömien määrän laskiessa 600 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 1 300 henkilöllä eli 5 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 6 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä on noussut alle 100 hengellä verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,2 % eli 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen selkeästi pienempi kuin koko maassa (11,9 %) keskimäärin.Toukokuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa viime vuotta enemmän Loimaan seutukuntaa lukuun ottamatta. Vakka-Suomessa työttömyysastetta ovat nostaneet erityisesti autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seutukunnassa (11,7 %) sekä kunnista Turussa (14,5 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,2 %) sekä kunnista Ruskolla (5,1 %).
Toukokuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 2 100 kappaletta, joten pudotusta oli tullut vielä lisää (-11 %) heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 7 900 kpl eli 21 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna toukokuun aikana 4 300 kappaletta, joista 2 400 oli uusia, toukokuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli toukokuussa tarjolle 24 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Koronan jälkimainingeissa työvoiman kysyntä oli poikkeuksellisen voimakasta, ja ylikuumentuneessa tilanteessa lähes kaikilla aloilla osaajia haettiin enemmän kuin aiemmin. Työvoiman kysynnän raju hiipuminen on näkynyt julkisen puolen tilastoissa nyt jo kolmatta vuotta. Alkuvuonna määrällisesti eniten työpaikkoja on ollut auki hoitoalalla, paikkamäärän supistuttua (-4 %) viime vuodesta, johtuen hyvinvointialue VARHA:n heikosta rahoitustilanteesta. Työpaikkoja on ollut määrällisesti seuraavaksi eniten auki metalliteollisuudessa sekä rakennusalalla. Pahimmin paikkojen määrä on alkuvuonna notkahtanut hallinnollisissa tehtävissä (-52 %), kuljetuksissa (-49 %) ja siivousalan tehtävissä (-33 %) viime vuoteen verrattuna. Aallon pohjalta ponnistavassa rakennusteollisuudessa paikkamäärät ovat pudonneet alkuvuonna jonkin verran vielä huonosta viime vuodestakin (-23 %).
Em. ajankohtana Laitilan työttömyysaste oli 6,4 %. Työttömiä työnhakijoita (ml. henk.koht. lomautetut) oli yhteensä 252, joista miehiä 136 ja naisia 116. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 25 ja yli vuoden työttömänä olleita oli 39.
Em. ajankohtana avoimia työpaikkoja oli yhteensä 43 kpl.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus merkitsee em. asiat tiedoksi.