Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kokous 10.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätösvallan delegointi

LAIDno-2021-209

Valmistelija

  • Johanna Ahokas, sosiaali- ja terveysjohtaja, johanna.ahokas@laitila.fi

Perustelut

Kuntalain 410/2015 § 91 mukaan valtuusto voi siirtää hallintosäännössä toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Valtuusto voi antaa kunnan muulle aiemmassa tarkoitetulle viranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaa eteenpäin. Näin siirrettyä toimivaltaa ei voida siirtää enää edelleen. Toimivalta sellaisessa asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä, voidaan siirtää vain toimielimelle. 

Laitilan kaupungin hallintosäännön § 40 määrittelee toimivallan edelleen siirtämisen. Niiden asioiden osalta, joiden ratkaisuvaltaa hallintosäännössä ei erikseen määritellä, on syytä tehdä päätös. Osassa Sosiaali- ja terveystoimialan asioita ratkaisuvalta määräytyy toimintaa säätelevän lainsäädännön kautta.

Esityslistan liitteenä on kooste Sosiaali- ja terveystoimialan asioista, joiden ratkaisuvaltaa ei hallintosäännössä mainita. Koosteessa on myös ehdotus ratkaisuvallan käytöstä.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Johanna Ahokas, sosiaali- ja terveysjohtaja, johanna.ahokas@laitila.fi

Sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyy esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen Sosiaali- ja terveystoimialan ratkaisuvallasta 11.3.2021 lukien.

Päätös

Sosiaali- ja tervesvaliokunta hyväksyi ehdotuksen lisäyksellä, että mahdolliset tulevat muutokset tuodaan erikseen valiokunnalle hyväksyttäväksi.

Tiedoksi

Sosiaali- ja terveystoimialan esimiehet, hallintojohtaja