Kaupunginhallitus, kokous 3.6.2026

§ 134 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

1. Työnvälitystilasto/tilannekatsaus 30.4.2026

Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli huhtikuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa. Huhtikuun aikana työttömien määrä yleensä tippuu maaliskuuhun verrattuna jonkin verran, kuten tälläkin kertaa, työttömien määrän laskiessa 900 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 1 700 henkilöllä eli 7 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 6 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä on noussut 100 hengellä verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,4 % eli 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen selkeästi pienempi kuin koko maassa (12,1 %) keskimäärin.

Huhtikuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa viime vuotta enemmän Salon seutukuntaa lukuun ottamatta. Vakka-Suomessa työttömyysastetta ovat nostaneet erityisesti autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset.

Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seutukunnassa (11,8 %) sekä kunnista Uudessakaupungissa (14,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,6 %) sekä kunnista Ruskolla (5,2 %).

Huhtikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 2 200 kappaletta, joten pudotusta oli tullut vielä lisää (-15 %) heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 8 400 kpl eli 21 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna huhtikuun aikana 4 600 kappaletta, joista 2 700 oli uusia, huhtikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli huhtikuussa tarjolle 15 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Koronan jälkimainingeissa työvoiman kysyntä oli poikkeuksellisen voimakasta, ja lähes kaikilla aloilla osaajia haettiin enemmän kuin aiemmin. Työvoiman kysynnän raju hiipuminen on näkynyt julkisen puolen tilastoissa nyt jo alun kolmatta vuotta. Alkuvuonna määrällisesti eniten työpaikkoja on ollut auki hoitoalalla, paikkamääränkin ollessa kasvussa (+3 %) viime vuodesta, huolimatta hyvinvointialue VARHA:n heikosta rahoitustilanteesta. Työpaikkoja on ollut määrällisesti seuraavaksi eniten auki majoitus- ja ravitsemusalalla sekä metalliteollisuudessa. Pahimmin paikkojen määrä on alkuvuonna notkahtanut hallinnollisissa tehtävissä (-54 %), kuljetuksissa (-50 %) ja siivousalan tehtävissä (-37 %) viime vuoteen verrattuna. Aallon pohjalta ponnistavassa rakennusteollisuudessa paikkamäärät ovat pudonneet alkuvuonna vielä huonosta viime vuodestakin (-22 %).

Em. ajankohtana Laitilan työttömyysaste oli 6,6 %. Työttömiä työnhakijoita (ml. henk.koht. lomautetut) oli yhteensä 259, joista miehiä 139 ja naisia 120. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 22 ja yli vuoden työttömänä olleita oli 39.

Em. ajankohtana avoimia työpaikkoja oli yhteensä 48 kpl.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus merkitsee em. asiat tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.