Perustelut
Laitilan kaupungin konserniohjeen mukaan hallituksen puheenjohtajan velvollisuutena on huolehtia konserniohjeen käsittelystä yhtiön toimielimissä ja valvoa kaupungin ennakkokannan hankkimisesta ohjeen mukaisesti.
Yhteisön hallituksen, hallituksen puheenjohtajan tai toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen konsernijohdon kanta tai ennakkokäsitys muun muassa seuraaviin toimenpiteisiin:
- periaatteelliset tai taloudellisesti merkittävät sopimukset ja toiminnan laajakantoiset muutokset, merkittävät henkilöpoliittiset ratkaisut
Laitilan Lämpö Oy on keväällä 2025 käynnistänyt neuvottelut lämmöntoimitussopimuksen jatkamisesta Picean kanssa. Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun saakka. Kyseessä on taloudellisesti merkittävä sopimus, josta konserniohjeen mukaisesti tulee valmisteluvaiheessa pyytää ennakkokäsitys omistajiltaan.
Laitilan Lämpö Oy on kaupungin tytäryhtiö, josta kaupunki omistaa 51 %. Yhtiö pyytää kaupungin kantaa sopimukseen.
Konsernijohto on salassapitovelvollinen yhtiöiden liike- ja ammattisalaisuuksista. Yhtiöiden johdon huolellisuusvelvoitteeseen kuuluu ilmoittaa konsernijohdolle, mitkä annetuista asiakirjoista tai muutoin annetuista tiedoista ovat salassa pidettäviä. Annettuihin asiakirjoihin tulee tehdä merkintä salassa pidettävistä asioista.
Liitteenä Laitilan Lämpö Oy:n toimittama sopimusluonnos sekä oheismateriaalina taustatietoja lämmöntoimitussopimuksen tilanteesta. Liite sekä oheismateriaali ovat salassa pidettäviä (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 § kohta 20).
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus lausuu ennakkonäkemyksenään, että yhtiö voi laatia liitteen mukaisen sopimuksen Oy Picea AB:n kanssa ajalle 1.1.2027 –31.12.2036. Liite ja oheismateriaali ovat salassa pidettäviä (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 § kohta 20).