§ 37 Täyttölupa Vanhan pappilan päiväkodin työntekijät ja perhepäivähoitaja

Lataa 

LAIDno-2025-295

Päätöspäivämäärä

5.5.2025

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Laitilan kaupungin hallintosääntö 48§

Kuvaus

Vanhan pappilan päiväkoti tarvitaan varhaiskasvatuksen toimipaikaksi myös ensi lukuvuodeksi 1.8.2025-31.7.2026, jotta kaikki varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset saadaan sijoitettua lain edellyttämällä tavalla.

Päiväkodissa toimii ensi syksynä 2 päiväkotiryhmää Mustikat ja Mansikat, jolloin henkilöstötarve on yhteensä 6 henkilöä. Tarvittavista työntekijöistä kahdella tulee olla  varhaiskasvatuksen opettajan ja neljällä varhaiskasvatuksen lastenhoitajan pätevyys. Lain mukaan päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26–28 §:ssä säädetty ammatillinen kelpoisuus, enintään seitsemää enemmän kuin viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden tulee päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on edellä tarkoitettu ammatillinen kelpoisuus. (30.12.2019/1586).

Sen lisäksi alle 3-vuotiaita lapsia on hakeutunut varhaiskasvatuksen piiriin paljon ja toiveena olisi päästä perhepäivähoitoon, on perusteltua palkata yksi määräaikainen kotona työskentelevä perhepäivähoitaja ajalle 1.8.2025-31.7.2026.

Varhaiskasvatuksen opettajan perustiedot:

Vanhan Pappilan päiväkotiin tarvitaan 2 määräaikaista varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Varhaiskasvatuksen opettajat ovat päävastuussa oman ryhmänsä lasten kasvatuksesta ja opetuksesta sekä lapsiryhmänsä toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista. Päiväkodin varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja arviointi.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus eli kasvatustieteen kandidaatin tutkinto tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto sosionomi, amk, johon sisältyy vähintään 60 op varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja tai muu laissa säädetty kelpoisuus.

Hinnoittelutunnus: 45000044, OVTES

TVA-kori määritellään vuosittain erikseen

Tehtäväkohtainen palkka: 2949,34€

Työaika: 38,25h/vko

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan perustiedot:

Vanhan Pappilan päiväkotiin tarvitaan 4 määräaikaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien tehtävänä on vastata lasten ikä- ja kehitystason mukaisesta hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta. Työ on lasten perushoitoa ja hoivaa, askartelun ja leikkimisen ohjaamista, ulkoilun valvomista, lasten auttamista pukeutumisessa ja ruokailussa.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen (272/2005 8§:n) mukainen tehtävään soveltuva koulutus, ensisijalla suuntautumisvaihtoehto lapset ja nuoret.

Hinnoittelutunnus: 05VKA054, KVTES

TVA-kori määritellään vuosittain erikseen

Tehtäväkohtainen palkka: 2468,46€

Työaika: 38,25h/vko

Perhepäivähoitajan perustiedot:

Pehepäivähoitaja järjestää varhaiskasvatusta omassa kodissaan, jossa lain mukaan voi olla 4 alle esikouluikäistä lasta, omat alle kouluikäiset mukaan lukien. Perhepäivähoitajan työn keskiössä on kokopäiväpedagodiikka.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 29§) mukainen perhepäivähoitajan tehtäviin soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle soveltuva koulutus

KVTES, Hinnoittelutunnus 1.5.2025 alkaen 5PPH6600

Palkka 2165,09€

Työaika 40h/viikko, 27 viikon tasoittumisjakso

Perusteet vakanssien täytöille:

Jotta Laitilan kaupunki pystyy järjestämään kaikille varhaiskasvatuspaikkaa tarvitseville lain mukaisen varhaiskasvatuspaikan on Pappilan päiväkodin toiminta jatkuttava ainakin seuraavan toimintavuoden 2025-2026, jonka jälkeen tarve harkitaan silloisen varhaiskasvatustarpeen perusteella. Varhaiskasvatuksessa ei ole olemassa olevaa vakituista henkilökuntaa, jotka pystyttäisiin siirtämään muista yksiköistä Vanhan pappilan päiväkotiin. Lisäksi tarvitaan yksi määräaikainen perhepäivähoitaja vastaamaan varhaiskasvatuksen järjestämisen tarpeeseen kaikille hoitopaikkaa tarvitseville.

Palkkamenot on budjetoitu vuoden 2025 talousarvioon. 

Päätös

Myönnän täyttöluvan kahden varhaiskasvatuksen opettajan ja neljän varhaiskasvatuksen hoitajan palkkaamiseen Vanhan pappilan päiväkotiin sekä yhden kotona työskentelevän perhepäivähoitajan palkkaamiseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026

Allekirjoitus

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistystoimi