Sivistysvaliokunta, kokous 30.1.2025

§ 10 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ja asiakasmaksut lukuvuonna 2025-2026

LAIDno-2025-79

Valmistelija

  • Juha Into, apulaisrehtori, juha.into@laitila.fi

Perustelut

Yleistä:

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on kunnille vapaaehtoista, mutta 1.8.2004 jälkeen toteutettavaan perusopetuslain mukaiseen koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan on kunnan mahdollista saada valtionosuutta tietyin edellytyksin. (Perusopetuslaki 8a, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta).

Toiminnan tavoitteena on kehittää lapsille suunnitelmallisia, laadukkaita ja turvallisia oppimis- ja kasvuympäristöjä. Toiminnan avulla pyritään edistämään lasten hyvinvointia, tasa-arvoisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäisemään syrjäytymistä. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua.

Jos kunta haluaa saada toimintaansa valtionosuutta, on sen noudatettava erityislainsäädännössä säädettyjä määräyksiä. Lapsella ei ole subjektiivista oikeutta päästä ao. toimintaan. Kunnan tulee etukäteen ilmoittaa aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämispaikoista, toiminnan alkamis- ja päättymisajankohdista, siitä miten toimintaan haetaan sekä valintakriteereistä. Päätös siitä, mikä määrä ao. palveluja järjestetään, on yhdenvertaisuuden vuoksi tehtävä ennakolta, ennen kuin lapset hakevat ao. toimintaan. Kunta voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia palvelut esimerkiksi toiselta kunnalta tai kuntayhtymältä. Palvelut on mahdollista hankkia myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Jos kunta hankkii palvelut ulkopuolelta, ne voidaan hankkia ostopalveluna tai ao. toimintaan kohdistuvina avustuksina.

Asiakasmaksujen perusteet:

Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä, joka saa 1.8.2016 voimaan tulleen lain (628/1998 §48 f) mukaan olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.

Laitilassa toimintaa järjestetään kuluvana lukuvuotena aamu- ja iltapäivätoiminnoissa n. 8 tuntia päivässä (eli yht. 1520 h) ja iltapäivätoiminnassa 5,5 tuntia päivässä (yht. 1045 h). Maksut ovat kuluvana lukuvuotena täysimääräisenä joko 106 euroa tai 126 euroa (Sivva 18.1.2024 § 8). Mikäli toimintaa annetaan vain enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään maksusta puolet. Kesä- ja elokuulta maksu peritään päiväkohtaisena, jolloin maksut ovat 5 euroa/aamu- tai iltapäivä ja 6 euroa/aamu- sekä iltapäivä. Mikäli esimerkiksi elokuun päiväkohtaisella perusteella laskettu maksu on normaalia kuukausimaksua (53/106 €, 63/126 €) suurempi, peritään normaalin kuukausimaksun mukainen summa. Mikäli toiminnassa on sisaruksia, on sisaralennus -25% saman perheen lapsilta.

Maksu peritään jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu toimintaan. Maksusta peritään puolet, jos ao. toimintaa annetaan enintään 10 päivänä tai lapsi ei sairautensa vuoksi voi osallistua toimintaan yli 10 päivänä kyseisen kuukauden aikana. Jos lapsen sairaudesta johtuva poissaolo toiminnasta jatkuu koko kuukauden, ei maksua peritä. Jos lapsi jostakin muusta syystä kuin sairauden vuoksi on poissa toiminnasta koko kalenterikuukauden, maksuna peritään puolet päätöksen mukaisesta kuukausimaksusta. Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Puolet päätöksen mukaisesta maksusta peritään, mikäli lapselle on paikka varattu, vaikka hän ei sitä käyttäisikään

Toiminta ja maksut lukuvuodeksi 2025-2026:

Lukuvuonna 2025–2026 aamupäivätoiminnan järjestämisestä luovutaan (KH 13.11. 2024 § 243 ja KV 9.12.2024 § 71) ja iltapäivätoimintaa järjestetään suunnitelman mukaisesti Kappelimäen koulussa ja Laineen talolla, valmius n. 52 opp., sekä ostopalveluna Laitilan seurakunnalta, valmius n. 35 opp., (sopimuspäivitys 8/2023). Iltapäivätoimintaa järjestetään lukuvuodesta 2025-2026 alkaen 1.-2. vuosiluokan oppilaille. Kolmannen vuosiluokan tukea tarvitseville oppilaille toimintaa voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan yksilökohtaisen moniammatillisen arvion perusteella.

KH (13.11.2024 § 243) on yksimielisesti päättänyt siirtää ip-toiminnan Laineen talolta Kappelimäen koululle, sillä Laineen talo on suunniteltu laitettavaksi myyntiin yksityiselle taholle asuintarkoitukseen. Myyntilistalle laitettaessa on jäänyt huomiotta, että Laineen talon kiinteistö on asemakaavassa osa (Y) yleisten rakennusten korttelialuetta, eikä ko. kaavamerkinnällä mahdollista omakotiasumista. Kaavamuutos kiinteistön osalta käynnistetään, mutta muutoksen vaatiman ajan vuoksi Laineen talon myynti lykkääntyy arviolta ainakin vuodella. Koska Laineen talo soveltuu ip-toiminnan järjestämiseen erinomaisen hyvin, sitä kannattaa hyödyntää toiminnan järjestämiseen vielä lukuvuoden 2025-2026 ajan.

Ehdotus aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuiksi lukuvuodeksi 2025–2026: 

Oppilaan osallistuessa iltapäivätoimintaan täysiaikaisesti (11-23 pv/kk) maksu on 115 euroa/lapsi/kk (lv. 24-25 106€/kk). Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pvä/kk, peritään maksusta puolet. On huomioitavaa, että laskutus toteutuu anotun ja myönnetyn palvelutarpeen mukaan. Kesä- ja elokuulta sekä aloitus- / lopetuskuukaudelta maksu peritään päiväkohtaisena. Päiväkohtainen hinta on 6 euroa / iltapäivä. Mikäli esimerkiksi elokuun päiväkohtaisella perusteella laskettu maksu on normaalia kuukausimaksua suurempi, peritään normaalin kuukausimaksun mukainen summa. Sisaralennus -25% saman perheen lapsilta.

Jos ilmoittautuneita tulee enemmän kuin paikkoja on tarjolla, etusija annetaan ensimmäisen vuosiluokan ja erityisen tuen oppilaille. Tämän jälkeen paikat annetaan ensisijaisesti koko kuukauden toimintaan osallistuville oppilaille.

Hakuilmoitus aamu- ja iltapäivätoimintaan on julkaistu Laitilan Sanomissa samanaikaisesti esiopetukseen ja peruskoulun ilmoittamisen yhteydessä. Aamu- ja iltapäiväkerhopaikkaa haetaan 17.1. – 2.2.2025, sähköisesti eDaisy- portaalin kautta.

Toimintasuunnitelma liitteenä.

Tiivistelmä:

Lukuvuoden 2025-2026 alkaessa aamuhoidosta luovutaan, ja ip-maksua korotetaan 9€ (106€ --> 115€, +8,5%). IP-toimintaa järjestetään myös Laineen talolla vielä lukuvuonna 2025-2026.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää:

  1. Hyväksyä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen ja hakemisen perusteet vuodelle 2025-2026

  2. Hyväksyä aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman lukuvuodelle 2025-2026

  3. Hyväksyä asiakasmaksuiksi 115 e/kk sekä ns. sisaralennuksen -25%/lapsi

  4. Hyväksyä Laineen talon ip-toiminnan järjestämispaikaksi lukuvuodelle 2025-2026

Tiedoksi

iltapäivätoiminta, alakoulut