Perustelut
Sivistysvaliokunta on kokouksessaan 18.1.2024/ § 9 valinnut keskuudestaan irtaimiston tarkastajat vuodelle 2024. Sivistysvaliokunnan alainen irtaimisto tarkastettiin 26.11.2024. Tarkastus suoritettiin pistomaisina tarkastuksina Varppeen ja Kappelimäen kouluissa, Laitilan lukiossa sekä liikuntatoimessa.
Tarkastuksen yhteydessä tehtiin seuraavia huomioita:
1. Varppeen koulun tarkastuksessa ei todettu huomautettavaa. Irtaimistoluettelot olivat kattavat ja vastasivat tehtyyn tarkastukseen.
2. Kappelimäen koulun irtaimistoluetteloissa oli joitakin puutteita. Puutteet johtuivat pääasiassa irtaimiston siirroista koulun toiminnan tarpeiden mukaisesti. Lisäksi muihin kouluyksiköihin verrattuna irtaimiston luettelointi oli suppeampaa. Kehittämisehdotuksena tarkastajat ehdottavat Kappelimäen kouluun esimerkiksi aulakohtaista kirjausta.
3. Laitilan lukion irtaimistoluettelot olivat kattavat, mutta joitakin epätarkkuuksia oli siirrettävien kalusteiden määrässä tilakohtaisesti.
Yleisenä huomiona tarkastajat toivat esiin ehdotuksen kouluyksiköiden yhtenäisen pohjan ottamisesta käyttöön irtaimistoluetteloinnissa. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää oppilaiden ja opetushenkilöstön omien tavaroiden mm. soittimien säilyttämiseen kouluissa. Henkilökohtaisten irtaimistojen säilyttämisessä tulee huomioida, että ne eivät ole kaupungin vastuulla. Ilkivalta- tai muissa vastaavissa tilanteissa kaupunki ei ole korvausvelvollinen. Henkilökohtainen irtaimisto tulee myös eritellä ja nimetä irtaimistoluetteloinnin oikeellisuuden, säilytyksen vastuiden ja tiedonkulun varmistamiseksi.
4. Liikuntatoimen osalta pistomaisena tarkastuksen kohteena olivat Urheilutalon kuntosali ja urheilukenttä. Urheilukentän huoltorakennuksen varastoa ei kyetty tarkastamaan. Urheilutalon kuntosalilla oli kaupungin välineiden lisäksi seuran kuntoiluvälineitä ja painoja. Tämän johdosta tarkastus osoittautui haasteelliseksi. Kehittämisehdotuksena tarkastajat ehdottavat jatkossa kaikissa liikuntatoimen tiloissa, joissa on sekä kaupungin että seurojen välineistöä, erittelemään välineistön selkeästi ja luetteloimaan ohjeistuksen mukaan kaupungin irtaimiston. Myös seurojen ja yhdistysten irtaimistojen säilyttämisessä tulee huomioida, että ne eivät ole kaupungin vastuulla. Ilkivalta- tai muissa vastaavissa tilanteissa kaupunki ei ole korvausvelvollinen. Seurojen ja yhdistysten irtaimisto tulee eritellä ja nimetä irtaimistoluetteloinnin oikeellisuuden, säilytyksen vastuiden ja tiedonkulun varmistamiseksi. Seuroille ja yhdistyksille suositellaan omaa vakuutusta kaupungin tiloissa säilytettävälle irtaimistolle.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta merkitsee tiedoksi irtaimiston tarkastajien huomiot ja toteaa tarkastuksen suoritetuksi vuodelta 2024.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.