Tarkastuslautakunta, kokous 22.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus

LAIDno-2020-139

Perustelut

Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus esittää ajankohtaiskatsauksen.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsauksen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus, joka sisälsi mm. seuraavaa:

  • Työllisyysasteen kehitykseen on kiinnitetty huomiota ja seurataan em. tilastoja.
  • Kaupungin taloustilanne on suhteellisen hyvä verrattuna muihin kuntiin.
  • Verokertymää, erityisesti tulo- ja yhteisöveron osalta pyritään seuraamaan tarkasti.
  • On huomioitava kuntien lisääntyvät velvoitteet, mm. oppivelvollisuusikä nousee.
  • 8-tien yhteistyöpalaveri on pidetty. Budjettiriihestä ei saatu päätöksiä VT8 Laitilan kohdan parannuksiin. Edelleen pyritään vaikuttamaan siihen, että parannuksia voitaisi tehdä osana EU:n korona-elvytystä.
  • Todettiin kaupungin verkkosivujen päivityksen tarve. Etenkin uuden saavutettavuusdirektiivin ja verkkosivujen toiminnallisuuden parantaminen edellyttävät päivityksiä. Päivitykseen on tarkoitus varata määräraha ensi vuoden talousarvioon.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.