Sivistysvaliokunta, kokous 29.8.2024

§ 78 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 / sivistysvaliokunnan selvitys

LAIDno-2024-613

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Kuntalain 121§:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta on luovuttanut 14.5.2024 arviointikertomuksen vuodelta 2023. Kaupunginvaltuusto on käsitellyt vuoden 2023 arviointikertomuksen 10.6.2024/§ 33. Kaupunginhallitus on 17.6.2024/ § 155 pyytänyt hallintokuntia toimittamaan lausuntonsa toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan arviointikertomus antaa aihetta siten, että ne ovat käsiteltävissä kaupunginhallituksen kokouksessa 16.9.2024 ja kaupunginvaltuustossa 23.9.2024. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus on esityslistan liitteenä.

Tarkastuslautakunta pyytää selvitystä tietyistä arviointikertomuksen kohdista. Sivistysvaliokunta antaa selvityksen seuraavista sivistystoimialaan kohdentuvista kohdista:

1.     Kaupunki kuntalaisten edunvalvojana sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä hyvinvointialueelle

Laitilan kaupungin sivistystoimessa on tehty aktiivista vaikuttamistyötä hyvinvointialueelle. Opiskeluhuollon osalta sivistysjohtaja on ollut Varhan kokoamassa ns. työnyrkissä, jossa on valmisteltu alueellista opiskeluhuoltosuunnitelmaa ja haettu linjauksia opiskeluhuollon toimintaan ja yhteistyöhön kuntien kanssa. Lisäksi vaikuttamistyötä on tehty opiskeluhuollon henkilöstöresurssin säilymisestä ja tarpeenmukaisesta lisäämisestä Laitilan esi-, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yksiköissä.

Neuvotteluja Varhan kanssa vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä kaupungin tuottamana palveluna järjestettiin aktiivisesti vuoden 2023 aikana. Yhteiseen, molempia osapuolia tyydyttävään, sopimukseen ei yrityksistä huolimatta päästy. Palvelut siirtyivät Varhan vastuulle 1.8.2024 alkaen. Palvelua tuotetaan Kappelimäen koulussa ja hyvinvointialue vuokraa tiloja kaupungilta.

Lastensuojelun tilanne on ollut Laitilassa haastava. Perheiden ja lasten edunvalvonnan voimakasta vaikuttamistyötä on tehty kaikissa hyvinvointialueen ja sivistysjohdon yhteistyöfoorumeissa sekä yksilötason palavereissa, joissa esihenkilöt ja sivistysjohtaja ovat olleet mukana.

2.    Asiantuntijoiden vaikuttavampi käyttäminen kaupungin johtamisen ja päätöksen teon tukena sekä päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnissa

Sivistystoimessa on käytetty vaativimmissa valmisteluissa asiantuntijoita. Tällaisia valmisteluita ovat olleet mm. EU:n kynnysarvon ylittävien hankintojen kilpailutus, pesäpallokatsomon rakentamisinvestointi sekä juristin palvelut vaativien ristiriitatilanteiden ratkaisemisen taustatyön tueksi.

3.     Toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevät toimitilaratkaisut

Sivistystoimessa on pyritty jo pidempään tarkastelemaan tilaratkaisuja sekä toiminnan että talouden näkökulmasta. Perusopetuksen kokonaisselvityksessä on tarkasteltu koulukiinteistöjen käyttöä ja kuntoa laajasta näkökulmasta. Lisäksi toiminnan tarkastelua on tehty koko sivistystoimen osalta ja tuotu kaupungin sisäiseen keskusteluun toiminnallisesti ja taloudellisesti perustellut ja mahdolliset muutokset sekä toiminnan että toimitilojen osalta.

4.     Hankekäytäntöjen tehostaminen

Sivistystoimessa on onnistuttu hankerahoituksen hakemisissa erinomaisesti. Hankkeiden toteutuminen, valvonta ja raportointi on jaettu sivistystoimessa osittain yksiköiden esihenkilöille sekä yksittäiselle viranhaltijalle. Hankekäytäntöjen, erityisesti hankkeiden seuraamisen kehittämisen tarve, on tunnistettu sivistystoimessa. Yhteistyössä taloustoimen kanssa on tilannetta kehitetty mm. siten, että osavuosikatsausten yhteydessä tulee vastuuhenkilöiden raportoida myös hankkeiden toteutuminen. Hankekäytäntöjä tullaan tarkastelemaan ja kehittämään edelleen vuoden 2024 aikana.

5.    Talousarvion määrärahojen käytön / lisämäärärahojen hakemisen ohjeistusten noudattaminen

Sivistystoimen vuoden 2023 talousarvion toteutuminen kokonaisuudessaan onnistui erittäin hyvin, talousarvion menojen toteuman ollessa 99,7 %. Talousarvioon verrattuna vuoden 2023 toimintatuotot ylittyivät jonkin verran onnistuneiden hankerahoitusten myötä, toteuman ollessa 108,9%. Sivistystoimen toimintakate oli 98,4%. Lisämäärärahojen hakemisen tarve on ollut erittäin vähäinen ja kaupungin ohjeistuksia on noudatettu niiden osalta.

6. Ylimmän johdon tulee tarkastella omaa sekä esihenkilöiden johtamis- ja muita työn tekemisen tapoja sekä henkilöstöresurssien riittävyyttä henkilöstömme työhyvinvoinnin tukemiseksi

Sivistystoimessa on pyritty kehittämään johtamisosaamista tavoitteellisesti. Valmentavan johtamisen prosessit ovat olleet jo pitkään käytössä. Sivistystoimen esihenkilöistä valtaosa on suorittanut tai on suorittamassa Johtamisen erikoisammattitutkinnon. Johtamisen kehittäminen on esillä säännöllisesti esihenkilöiden kanssa käydyissä keskusteluissa.

Työn tekemisen tavoista käydään sivistystoimen esihenkilötasolla keskustelua säännöllisesti. Sivistysjohtaja on käynyt keskusteluja tarvittaessa myös yksilötasolla esihenkilöiden kanssa. Sivistysjohtaja on myös vuoden 2023 aikana jalkautunut joihinkin toimintayksiköihin ja käynyt vuoropuhelua henkilöstön kanssa ratkaisukeskeisesti.

Johtamista ja työn tekemisen tapoja tarkastellaan vuosittain koko organisaation työhyvinvointikyselyllä. Esihenkilöille asetataan toimintavuosittain kehittämiskohteensa ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan. Kehityskeskustelut käydään säännöllisesti vuosittain tai tarvittaessa useammin. 

Henkilöstöresurssia on sivistystoimessa tarkasteltu aktiivisesti sekä lainsäädännön, toiminnan, työhyvinvoinnin ja talouden näkökulmasta. Resurssin riittävyyttä on seurattu ja tarvittaessa siihen on reagoitu ja kehitetty toimintaa. Sivistystoimen suurimmat tehtäväalueet ovat kasvatus ja koulutus. Tehdyt viranomaistarkastukset ovat osoittaneet, että näillä tehtäväalueilla on onnistuttu lainsäädännön näkökulmasta toiminnan järjestämisessä. Työhyvinvointia on kehitetty tavoitteellisesti mm. henkilöstön koulutusten ja erilaisia yhteisöllisiä tilaisuuksia järjestämällä.

7.     Muutokset sivistystoimen palvelurakenteeseen liittyen pienentyvään oppilasmäärään

Sivistystoimen johdolla on keväällä 2023 aloitettu perusopetuksen palvelurakenteen tarkastelu oppilasmääräennusteiden pohjalta  ja perusopetuksen kokonaisselvitys on valmistunut keväällä 2024. Selvitystyö on pitänyt sisällään mm. laajaa valmistelutyötä poikkihallinnollisesti, valtuuston iltakouluja, kuntalaisiltoja, lapsivaikutusten arvioinnin sekä päätöksenteon. Median kanssa on myös tehty tiivistä yhteistyötä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta antaa edellä esitetyt selvitykset osaltaan kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2023 johdosta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.