Perustelut
Vakka-Suomen kansalaisopistossa tehtiin keväällä 2021 muutoksia työjärjestelyissä, kun tietotekniikan opettajan toimen nimike muutettiin liikunnan opettajan toimeksi (Vakka-Suomen kansalaisopiston johtokunta 2.3.2021 § 5 ja Laitilan KH 15.3.2021 § 97). Tietotekniikan tuntiopettajan tehtäviin sisältyi osittain tästä muutoksesta johtuen lukuvuonna 2021-2022 opetustyön lisäksi Uudenkaupungin toimipisteen opetustilojen laitteistojen ylläpitotöitä, asennuksia, tietoturvaa, päivityksiä, pienkorjauksia sekä verkkopalvelimen ja verkkolaitteiden päivityksiä. Lisäksi tehtäviin on sisältynyt henkilöstön ict-tukihenkilönä toimiminen. Lukuvuoden 2021-2022 aikana toimittiin johtokunnan 15.6.2021 § 26 tekemän päätöksen mukaisesti.
Järjestely on osoittautunut toimivaksi sekä lukuvuoden 2021-2022 että lukuvuoden 2022-2023 ja 2023-2024 aikana. Lukuvuodeksi 2021-2022 sovittu lisätehtävän työmäärä oli 32 tuntia kuukaudessa, ajalla 15.8.2021-15.5.2022. Kokonaistuntimäärä on täten ollut yhteensä 288 tuntia em. yhdeksän kuukauden aikana. Lukuvuodeksi 2022-2023 lisätehtävän suorittamista muutettiin niin, että tehtävää hoidettiin ajalla 1.8.2022-30.6.2023, jolloin tehtävän hoito on sopinut paremmin opiston henkilökunnan töissäoloon ja lisäksi verkkolaitteiden päivitykset, tietoturva ym. tehtävät vaativat työskentelyä myös elo-, touko- ja kesäkuussa. Työmääräksi oli johtokunnan päätöksellä sovittu sama 288 tuntia, mutta koska tuntimäärä jakautui 11 kuukaudelle, työmäärä oli keskimäärin 26 tuntia/kuukausi.
On perusteltua, että ict-tukihenkilön tehtävää hoidetaan edelleen lukuvuonna 2024-2025 ajalla 1.8.2024-30.6.2025 eli ainoastaan heinäkuu on taukoa. Laskennalliseksi työmääräksi tulee keskimäärin 26 tuntia/kk. Tehtävä on tarpeellinen edelleen myös keväällä 2025, kun kansalaisopisto muiden yksiköiden tavoin siirtyy monitoimijatalo Wintteriin, arviolta maaliskuun 2025 alusta lähtien.
Päätöksenteon peruste:
Laitilan kaupungin hallintosääntö § 33
Ehdotus
Esittelijä
-
Tomi Kangas, Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtori, tomi.kangas@vakkaopisto.fi
Vakka-Suomen kansalaisopiston johtokunta päättää delegoida rehtorille toimivallan osoittaa tietotekniikan tuntiopettajalle keskimäärin 26 tuntia kuukaudessa sisältävän lisätyön määräajaksi ajalle 1.8.2024-30.6.2025. Määräaikaiseen tehtävään sisältyvät Uudenkaupungin toimipisteen opetustilojen laitteistojen ja tietoverkon ylläpitotyöt, asennukset, tietoturva, päivitykset, siivoukset ja pienkorjaukset sekä henkilöstön ict-tukihenkilönä toimiminen. Lisätehtävässä noudatetaan KVTES, liite 1 § 3 mukaista hinnoittelua (hinnoittelutunnus 01ICT060).