Tekninen valiokunta, kokous 16.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Katu- ja tievalojen saneeraustilanne

LAIDno-2020-120

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Tie- ja katuvalojen saneerauksiin on viime vuosina panostettu kiitettävästi. Viisi vuotta sitten tilanne oli huomattavasti heikompi, sillä valaistukset alkoivat tulla käyttöikänsä päähän, eikä silloisella investointivauhdilla olisi kyetty korjaamaan tilannetta. Viime vuodet valaistussaneerauksiin on panostettu 200 000 € / vuosi. Valaisimissa on siirrytty led-valoihin, panostuksilla on saatu tilanne hallintaan. Kun mukaan otetaan vuoden 2020 saneeraukset, on tarvittavista verkostosaneerauksista toteuttamatta vähän. Mikäli investointitahti pysyy samana, voidaan kahden vuoden kuluttua todeta, että Laitilan kaupungin valaistusverkko on uusittu. Haja-asutusalueiden valaistukset uusitaan vuonna 2020. Myös valaistuksen ohjausjärjestelmät on uusittu.

Vielä toteutumattomista alueista mainittakoon aivan ydinkeskustan valaistus. Ajatuksena on ollut, että se toteutetaan viimeisenä ja sen valaisimien valinnassa otettaisiin huomioon kaupunkikuvan parantaminen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta merkitsee tiedokseen tie- ja katuvalaistusten uusimistilanteen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Seuraavasta päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.