Kaupunginhallitus, kokous 6.5.2024

§ 123 Yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen

LAIDno-2023-522

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

 

YHTEISTOIMINTAMENETTELYN KÄYNNISTÄMINEN

Talouden tasapainottamistarve

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 11.12.2023 § 82 hyväksyessään talousarvion vuodelle 2024 ja suunnitelmavuosille 2025-2026, että vuoden 2024 aikana laaditaan talouden tasapainottamisohjelma suunnittelukaudeksi 2025-2027.

Tulevina vuosina kaupungin talouden tuloissa ja menoissa on merkittävä epätasapaino. Kaupungin talouden tasapainottamistarve on tämän hetken arvion mukaan vuositasolla noin 3,5-4 miljoonaa euroa. Tasapainottamistarpeen arvio tarkentuu tulevien valtionosuuksien, veroennusteiden ja muiden kaupungin toimintaympäristöön vaikuttavien seikkojen tarkentuessa.  Kaupungin taloutta sopeuttavien toimenpiteiden tulee olla konkreettisia ja pysyviä. Hyvinvointialueuudistuksen myötä kaupungin talous käytännössä puolittui, mikä osaltaan kaventaa mahdollisuuksia säästöjen ja supistusten tekemiseen tai taksojen ja maksujen hinnankorotuksiin. Talouden tasapainottamisohjelma koostuu muutosohjelmasta (1,2-2,0 Me), säästöohjelmasta (0,5-1,0 Me), tilaohjelmasta (valmistelussa), tulo-ohjelmasta (0,5-1,0 Me), henkilöstöohjelmasta (HTV vähennys tarkentuu) ja investointiohjelmasta (valmistelussa).

Työllisyyspalvelu-uudistuksen myötä kaupungille siirtyy 1.1.2025 alkaen uusia tehtäviä, joiden kattamiseksi osoitettava valtionosuus ei tule riittämään samaan aikaan tapahtuvien valtionosuuksien pienenemisen vuoksi. Ikäluokkien pieneneminen aiheuttaa mm. perusopetukseen saatavan rahoituksen pienenenemisen. Edelleen palkankorotusten sekä yleisen hintatason nousun vuoksi talousarvioiden rakenteellinen alijäämä edelleen kasvaa tulevina vuosina.

Kuntalain mukaan talouden on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen taloussuunnitelmakaudella. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Laitilan kaupungin taseen ylijäämä on 12,3 miljoonaa euroa vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan.

Talouden sopeutus edellyttää kaupungin organisaation ja toimintojen rakenteellista tarkastelua. Vain rakenteellisten muutosten kautta voidaan saavuttaa konkreettisia ja pysyviä kustannussäästöjä sekä tehokkuuden ja tuottavuuden nousua. Huomiota tulee kiinnittää tilankäytön tehostamiseen ja tiloista luopumiseen, mahdollisten päällekkäisten prosessien tai toimintojen poistamiseen sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen varmistamiseen. Pysyvien ja rakenteellisten kustannussäästöjen rinnalla tarkastellaan myös tulojen kasvattamisen mahdollisuutta esimerkiksi asiakasmaksuja, vuokria sekä veroja korottamalla. Tulojen tarkastelu ei kuitenkaan yksin ratkaise talouden tasapainottamista, sillä tulo-odotuksiin sisältyy merkittäviä, muun muassa yleisestä taloudellisesta tilanteesta aiheutuvia, epävarmuuksia.

Talouden tasapainottamistyö on aluillaan ja edelleen etsitään, arvioidaan ja harkitaan mahdollisia toimenpiteitä.  Valmistelua tehtäessä esille on noussut harkittavaksi ja voi edelleen nousta uusia mahdollisia harkittavia talouden tasapainottamisen toimenpiteitä, joilla olisi toteutuessaan esimerkiksi henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, organisaation palvelurakenteessa tai eri toimijoiden välisessä yhteistyössä, tai toimenpiteitä, joissa olisi kyse henkilöstön asemaan olennaisesti vaikuttavista palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteista. Työnantaja on tilanteessa, jossa se joutuu myös harkitsemaan taloudellisista ja/tai tuotannollisista syistä osa-aikaistamisia, irtisanomisia tai muita oleellisia muutoksia palvelussuhteiden ehdoissa.

Henkilöstömenot vuonna 2023 olivat noin 21 miljoonaa euroa, mikä on lähes 63 prosenttia Laitilan kaupungin toimintamenoista. Henkilötyövuosien ja henkilöstömenojen mahdollinen vähentäminen edellyttää palveluiden, toimintojen, tehtävien ja työnjakojen tarkastelemista. Kaupungin palveluksessa 31.12.2023 oli 325 vakituista työntekijää. Sijaisia ja muita määräaikaisia työntekijöitä on yhteensä 229. Kesäkuukausina määräaikaista henkilöstöä on merkittävästi tätä vähemmän. Henkilöstömenojen karsimisessa kaupunki pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti luonnollista poistumaa eli eläköitymistä ja muuta henkilöstön vaihtuvuutta. Laitilan kaupungilla vuosina 2024-2028 eläkeiän saavuttaa vuosittain 3,5-5 % henkilöstöstä, ja noin 30 vakituista henkilöä irtisanoutuu esimerkiksi työpaikan vaihtamisen vuoksi. Myös sijaisten ja muun määräaikaisen henkilöstön käytössä on toteutettava tarkkaa harkintaa. Täyttölupamenettely on määritelty hallintosäännössä.

 

Kustannussäästöjen löytämiseksi osa harkittavista toimenpiteistä tarkoittaisi esimerkiksi mahdollisia toimintojen uudelleen organisointeja sekä palvelujen ja toimintojen supistamisia (esimerkiksi niiden laajuuden tai sisältöjen rajaamista) kaupungin eri toimialoilla. Kestävien ja pysyvien kustannussäästöjen saavuttaminen voisi edellyttää myös esimerkiksi toimintojen lakkauttamista tai ulkoistamista, tehtävien tai toimintojen yhdistämistä tai keskittämistä sisäisesti sekä muutoksia töiden järjestelyyn sekä myös järjestelyjä kaupungin ulkoisten toimijoiden kanssa. Palvelujen tai niiden osien ulkoistuksilla haettaisiin pitkän aikavälin toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä.

Mahdollista on kuitenkin, että talousarvion toteuttamiseksi edellä kuvatut toimet eivät ole riittäviä eivätkä kohdennu tarkoituksenmukaisesti, vaan sen lisäksi voidaan joutua harkitsemaan taloudellisista ja/tai tuotannollisista syistä osa-aikaistamisia, irtisanomisia tai muita merkittäviä muutoksia palvelussuhteiden ehdoissa. Nämä toimenpiteet voisivat tämän hetken arvion mukaan kohdentua henkilöstöön kaikilla toimialoilla (mukaan lukien konsernihallinto). Osana talousarviovalmistelua harkittavina sopeutuskeinoina on ollut esillä esimerkiksi palveluiden, toimintojen ja palveluverkon supistamisratkaisuja, organisaation, tehtäväkuvien ja -jakojen uudelleen järjestelyjä sekä tehtävien keskittämistä ja lakkauttamisia, samoin kuin palvelujen järjestämistapojen uudistamista.

Arvion mukaan talouden sopeuttamisohjelmaan voisi tarkoittaa mahdollisten irtisanomisten ja osa-aikaistamisen kohdentumista enintään 135 henkilöön. Luku pitää sisällään myös mahdolliset niin sanotut irtisanomisperusteiset ehtomuutokset, joiden osuuden arvioidaan valmistelun tässä vaiheessa voivan olla merkittävä. Tällöin mahdollisesti irtisanottavien määrä olisi tätä pienempi. Arvioinnissa on huomioitu se, ettei esimerkiksi mahdollisen irtisanomisen vaikutus ala vuoden alusta lukien ja osin toimeenpano voisi toteutua jopa vuoden 2024 aikana. Työnantajan harkitsemat toimenpiteet täsmentyvät talousarviovalmistelun ja yhteistoimintamenettelyn edetessä.

 

Yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (449/2007 muutoksineen) 4 §:n mukaisesti työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:

1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;

2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;

3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;

4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Jos kunnan tai hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tai aluehallitus tekee kunnan- tai aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

 

Yhteistoimintamenettelyn aloittaminen

Edellä kuvatun perusteella Laitilan kaupunki työnantajana on velvollinen aloittamaan yhteistoiminnasta annetun lain mukaisesti yhteistoimintamenettelyn, joka toteutetaan yhteistyötoimikunnassa.

Yhteistoimintalain säännöksiin perustuen on varauduttava vähintään kuuden viikon neuvotteluajanjaksoon huomioiden se, että neuvottelut ovat käytyinä ennen kuin kaupunginhallitus päättää talousarviosta 13.11.2024.

Yhteistoimintamenettely ja -neuvottelu ulottuu koko kaupungin organisaatioon ja henkilöstöön. Talouden tasapainottaminen tulee todennäköisesti edellyttämään rakenteellisia ja pysyviä muutoksia kaupungin palveluverkossa ja palveluissa ja sitä kautta myös palveluorganisaatiossa, toiminnoissa ja tehtävissä. Arvioinnin kohteena ovat myös palveluja tukevat hallinnolliset ja muut tukitoiminnot samoin kuin mahdollisiin palvelumuutoksiin liittyen myös johtamisjärjestelmä.

Yhteistoimintamenettelyssä läpikäytävien työnantajan harkitsemien toimenpiteiden toteutus olisi mahdollista vuosien 2024–2027 aikana. Nyt käytävässä yhteistoimintamenettelyssä käytettävissä tulee olla kaikki sopeuttamiseen tarvittavat keinot lukuun ottamatta lomautuksia. Koska yhteistoimintamenettely on edellä kuvatusti tarpeen käydä osana talousarvion valmistelua ja se koskee koko kaupungin organisaatiota ja henkilöstöä, asia kuuluu hallintosäännön 61 §:n nojalla kaupunginhallituksen päätettäväksi. Yhteistoimintamenettelyn päätökseen saattaminen tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Yhteistoimintamenettelyn päätökseen saattamisen jälkeen mahdollisista toimenpiteistä päätetään hallintosäännön toimivallan mukaisesti.

Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa kaupunginjohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi ja käynnistämään koko kaupunkia ja sen henkilöstöä koskevan yhteistoimintaneuvottelun edellä kuvatun mukaisesti Laitilan kaupungin talouden sopeuttamiseksi. Kaupunginjohtaja ja hallintojohtaja sekä muut kaupunginjohtajan yhteistyötoimikuntaan nimeämät työnantajan edustajana toimivat henkilöt edustavat työnantajaa yhteistoimintamenettelyssä. Kaupunginjohtaja informoi kaupunginhallitusta säännöllisesti yhteistoimintamenettelyjen etenemisestä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Laitilan kaupunginhallitus päättää käynnistää koko henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Taustalla on kaupungin talouden tasapainottaminen vuosina 2024-2027.

Mahdolliset toimenpiteet koskevat enintään 135 henkilöä. Toimenpiteillä tarkoitetaan mahdollisia osa-aikaistamisia, tehtäväkuvamuutoksia tai irtisanomisia. Myös mahdolliset palveluiden ulkoistamiset ovat mukana neuvotteluissa, mutta lomautukset eivät tällä hetkellä ole keinovalikoimassa. Merkittävä osa muutoksia tarkoittaa mahdollisia osa-aikaistamisia, tehtäväkuvien muutoksia ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisiä.

Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtaja Lauri Katteluksen antamaan neuvottelukutsun henkilöstöjärjestöille ja käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluja käydään vähintään kuusi viikkoa siten, että ne saadaan päätökseen ennen kaupunginhallituksen talousarvioseminaaria, joka pidetään 13.11.2024.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Laitilan kaupungin henkilöstö, pääluottamusmiehet/ ammattijärjestöjen edustajat

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.