Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto, kokous 15.4.2024

§ 8 Hyte-jaoston toiminta- ja kohdeavustukset 2024

LAIDno-2023-966

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin hallintosäännön 32 §:n mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen annettavien avustuksta. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen jaoston talousarviossa on varattu vuoden 2024 avustuksiin yhteensä 55.000 euroa.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston myöntämät avustukset käytettäväksi rekisteröityjen voittoa tuottamattomien järjestöjen ja muiden yhteisöjen toiminnan tukemiseen ovat haettavana vuosittain 1.2.-1.4. Toiminnan tulee kohdistua laitilalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. 

Avustuksia myönnetään jaoston päättämien kriteerien perusteella (liite 3). Avustusta voidaan myöntää yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille, toimintaryhmille tai voittoa tavoittelemattomille yrityksille laitilalaisiin kohdistuvaan ja Laitilassa toteutettavaan toimintaan sekä erityisesti toimijoiden yhteistyössä toteuttamaan toimintaan.

Avustuksia myönnetään määrärahojen puitteissa. HYTE-avustuksia voidaan jakaa toiminta-avustuksina tai kohdeavustuksina.

Hakemukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat 

  • järjestön tai yhteisön säännöt
  • toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta
  • toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalta vuodelta

 

Avustusta haettaessa on myös käytävä ilmi:

  • minkä suuruiseen asukasryhmään toiminta kohdistuu
  • perustelut avustuksen hakemiseksi sekä suunnitelma avustuksen käytöstä

 

Kaupungin myöntämien avustusten saamisen ehtona on, että avustettava ennen avustuksen maksatusta esittää selvityksen edellisen kerran saamansa kaupungin avustuksen käytöstä ja arvion sen vaikuttavuudesta. Selvityksenä hyväksytään jäljennös ko. avustusvuoden tuloslaskelmasta, taseesta, tilintarkastuskertomuksesta ja toimintakertomuksesta, jossa kuvaillaan avustuskohteen toteutumista ja arviota sen vaikuttavuudesta. Hakija sitoutuu palauttamaan avustuksen siltä osin, kuin sitä ei ole käytetty avustusanomuksessa esitettyyn tarkoitukseen. Kaupunki voi tarvittaessa pyytää tilinpäätöksen lisäksi tarkempaa selvitystä avustusrahojen käytöstä.

HYTE-toiminta-avustusta tuli hakea 1.4.2024 mennessä. Kohdeavustukset ovat jatkuvassa haussa kuitenkin siten, että hakemukset liitteineen tulee olla perillä viimeistään 1.11.2024.

Avustusten jakoperiaatteet ovat liitteenä. Määräajan puitteissa toiminta-avustushakemuksia saapui 11. Hakijoina oli 9 yhdistystä.  Kohdeavustuksia ei saapunut. Haettu summa on yhteensä 63 960 euroa.

Esityslistan liitteenä (liite 1) on yhteenveto hakemuksista. Kokouksessa ja etukäteen hallintotoimessa on nähtävillä hakuasiakirjat liitteineen.

Myönnettävissä avustuspäätöksissä on huomioitava päätettyjen avustuskriteerien lisäksi mm. seuraavat seikat:

  • kukin toimiala jakaa omaan toimialaansa ja tehtäviinsä liittyvät avustukset
  • haettu toiminta kuuluu hyte-jaoston avustettaviin toimintoihin 
  • hakemus sisältää vaaditut tiedot ja liitteet
  • avustaako kaupunki samaa toimintaa/yhdistystä muilta toimialoilta tai muuta kautta
  • kuuluuko toiminta kaupungin vai hyvinvointialueen avustettaviin tarkoituksiin

 

Kaupungin  avustuksiin varattu määräraha tulee riittää koko vuodeksi; ja määrärahaa tulee jättää myös kohdeavustuksiin. Myönnettyjä avustussummia on pääsäntöisesti jouduttu pienentämään määrärahavarausta vastaavaksi. Lisäksi yhden hakemuksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto lähettää edelleen tekniselle toimelle, jonne löytö- ja haittaeläimiin liittyvät asia kuuluvat. 

Päätösehdotus on liitteenä (liite 2). Päätösehdotus ei ole yleisöjulkinen.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää siirtää MirriRescue ry:n hakemuksen tekniselle toimelle, jolle löytö- ja vahinkoeläimiin liittyvät asiat kuuluvat. Muilta osin jaosto päättää jakaa vuoden 2024 toiminta-avustuksia liitteen 2 mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Oskari Pilppula poistui asianosaisena esteellisenä käsittelemään asiaa.

Tiedoksi

avustuksia hakeneet tahot

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaostolle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.