Tekninen valiokunta, kokous 16.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Yrityspuiston rakennettavuusselvitys

LAIDno-2020-456

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Yrityspuiston asemakaava-alueen maaperän pohjaolosuhteista on esitetty eri yhteyksissä tietoa, minkä mukaan alueen rakennettavuus olisi vaikeaa ja sinne voisi sijoittua ainoastaan kevyitä rakennuksia tai vastaavia. Jotta asiasta olisi olemassa puolueetonta asiantuntijatietoa, on tekninen toimi tilannut alueesta rakennettavuusselvityksen. 

Rakennettavuusselvityksen on laatinut SM Maanpää Oy. Käytännön tutkimuksista ja raportin laadinnasta on vastannut dipl. ins. Kustaa Raitamäki. Maakerrosten ominaisuuksien määrittämiseksi otettiin häiriintyneitä näytteitä ja niiden pohjalta tehtiin asiaan kuuluvat laboratoriomääritykset. Pehmeikkökerrosten leikkauslujuutta selvitettiin siipikairausmenetelmällä. Pohja-aineistona käytettiin aiemmmin laadittuja suunnitelmia ja pohjatutkimuksia.

Raportin mukaan yrityspuiston alue on sopivaa sille suunniteltuun rakentamiseen. Pohjaolosuhteet tulee ottaa huomioon maanrakennus- ja pohjatöitä suunniteltaessa ja rakennettaessa. Vastikään toteutetun Pähkinäpensaan päiväkodin tontin pohjaolosuhteita pidettiin vaikeina, mutta kunnon pohjatutkimuksilla ja suunnitellulla sen toteutuksessa ei ollut vaikeuksia ja kustannukset pysyivät kohtuullisina. 

Raportin aineisto on esityslistan viiteaineistona kokonaisuudessaan. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta merkitsee rakennettavuusselvityksen tiedokseen ja antaa sen edelleen kaupunginhallituksen tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Seuraavasta päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.