Kaupunginhallitus, kokous 30.5.2023

§ 130 Hallintosäännön muutos, suunnittelutarveratkaisut

LAIDno-2021-520

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin uuden organisaatiorakenteen mukainen hallintosääntö on tullut voimaan 1.1.2023.

Nykyisessä hallintosäännössä 33 §:n kohdan 2 mukaan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaisesti, kaavatyöryhmän esityksestä, rakennusluvan edellytyksistä suunnittelutarvealueella.

Aina kun rakentaminen kohdistuu asemakaava-alueen ulkopuolelle, kunnan on selvitettävä, sijaitseeko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarveratkaisu koskee pääasiassa uutta rakentamista ja jo olemassa olevan rakennuksen merkittävää laajentamista. Rakennuspaikka voi sijoittua suunnittelutarvealueelle suoraan maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n 1 tai 2 momentin perusteella tai se on voitu osoittaa suunnittelutarvealueeksi oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai kunnan rakennusjärjestyksessä. 

Vielä kaavoittamattomilla alueilla rakennushanketta ja sen vaikutuksia arvioidaan suhteessa olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen sekä ympäristöön ja harkitaan, voiko alueen rakentamista ohjata riittävästi yksittäisillä suunnittelutarveratkaisuilla vai ylittyykö kynnys asemakaavan laatimiseksi. Laitilan kaupungin rakennusjärjestyksen liitekartassa on osoitettu MRL 16 §:n 1 ja 2 mom. alueiden lisäksi suunnittelutarvealueet, joilla alueen sijainnin vuoksi on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai alueella on erityisten ympäristöarvojen tai -haittojen vuoksi tarpeen suunnitella maankäyttöä. Suunnittelutarveratkaisun valmistelu tulee perustua riittäviin selvityksiin, jotta rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella täyttyvät maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Suunnittelutarveratkaisujen edellytyksiä harkitaan kaavoituksen näkökulmasta ja siitä syystä lupavalmistelu olisi syytä siirtää kaavoitustoimeen ja sitä kautta päätöksenteko kaupunginhallituksen alaiseksi. Hallintosääntöön on tarkoituksenmukaista tehdä päivitys kohtiin rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät ja toimivalta (§ 33) sekä kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta (§ 28) koskien suunnittelutarveratkaisun käsittelyä ja päätöksentekoa (muutokset on esitetty liitteessä).  

Ehdotus

Esittelijä

Petri Kuusela, Rakennustarkastaja, petri.kuusela@laitila.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että hallintosääntöä muutetaan siten, että rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivalta MRL 137 §:n mukaisista rakennusluvan edellytyksistä suunnittelutarvealueella siirretään kaupunginhallituksen toimivaltaan.

Muutokset tehdään hallintosäännön pykäliin 28 ja 33 liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää rakennus- ja ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti edelleen kaupunginvaltuustolle, että hallintosääntöä muutetaan siten, että rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivalta MRL 137 §:n mukaisista rakennusluvan edellytyksistä suunnittelutarvealueella siirretään kaupunginhallituksen toimivaltaan. Muutokset tehdään hallintosäännön pykäliin 28 ja 33 liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.