Perustelut
Laitilan kaupungin hallintosäännön 33 §:n mukaan Rakennus- ja ympäristölautakunta toimii maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana rakennuslupaviranomaisena. Hallintosäännön 40 §:n mukaan toimielin voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle.
Päätösvallan siirto on edellisen kerran tehty ja tarkistettu 31.1.2018 § 17. Käytäntöjen ja muuttuvan lainsäädännön takia päätösvallan siirtäminen on tarpeellista ajantasaistaa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Petri Kuusela, Rakennustarkastaja, petri.kuusela@laitila.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää siirtää päätös- ja toimivaltaansa rakennustarkastajalle alla olevan ehdotuksen mukaisesti.
Maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:n mukaan rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa (410/2015) säädetään. Hallintopakkoa ja oikaisuvaatimusta koskevaa asiaa ei kuitenkaan saa siirtää viranhaltijan ratkaistavaksi. Rakennustarkastajalle ratkaistavaksi siirrettyjä ovat/ olisivat seuraavat tehtävät:
- myöntää toimenpidelupa, purkamislupa ja maisematyölupa sekä rakennuslupa (MRL 130 §) seuraavissa tapauksissa:
- kokonaan uudet alle kolmen asunnon asuinrakennukset
- alle 2000 m² teollisuus ja liikerakennukset
- myöntää lupa tapauksissa joista on jo kaupunginhallituksen myönteinen poikkeamispäätös
- päättää luvan voimassaolon pidentämisestä (MRL 143 §)
- päättää työn aloittamisesta ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman (MRL 144 §)
- hyväksyä rakennuslupa-asian yhteydessä vähäinen poikkeaminen rakentamista koskevista määräyksistä, säännöksistä, kielloista tai muista rajoituksista (MRL 175 §)
- myöntää rakennusluvat tilapäisille rakennuksille (MRL 176 §)
- hyväksyä rakennustyön vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan (MRL 122 §)
- hyväksyä valvontasuunnitelman mukaisen rakennuttajavalvonnan, rakennustyön suunnitelmallisuuden tarkistamisen (asiantuntijatarkastus) sekä vaatia asiantuntijalausunnon siitä, täyttääkö suunniteltu ratkaisu tai rakentaminen sille tämän lain nojalla asetetut vaatimukset (ulkopuolinen tarkastus) (MRL 151 §)
- päättää rakennusrasitteen perustamisesta, muuttamisesta ja poistamisesta (MRL 158 §), sekä asemakaavan edellyttämän rakennusrasitteen perustamisesta (MRL 159 §)
- päättää vähäisten laitteiden sijoittamisesta kiinteistölle, alueelle tai rakennukseen kiinnitettäväksi tai sijoitettavaksi valaistus-, liikenne- tai telejohtojen kiinnikkeitä, liikennemerkkejä, liikenteen ohjauslaitteita ja –opasteita, sekä vähäisiä katurakenteen osia (MRL 163 §)
- asettaa rakennuksille kunnossapitovelvoitteet, antaa rakennusten purkumääräykset ja kieltää niiden käyttämisen, sekä antaa määräykset rakennetun ympäristön siistimisestä (MRL 166 §)
- valvoa, että liikenneväylät, kadut, torit ja katuaukiot, sekä puistot ja oleskeluun tarkoitetut ulkotilat täyttävät hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisyyden vaatimukset (MRL 167.2 §), sekä määrätä korttelialueen käyttöä koskevasta uudelleenjärjestelystä ja kuntoon saattamisesta, jollei tätä ole määrätty asemakaavassa tai rakennusluvassa ja alueen järjestely huomattavasti haittaa maankäytön järjestämistä (MRL 167.3 §)
- antaa kevyen rakennelman / pienehkön laitoksen poistomääräyksen (MRL 168 §)
- antaa rakennustyön loppuunsaattamismääräyksen tai kehotuksen ryhtyä muihin toimenpiteisiin, jotka terveellisyyden, turvallisuuden taikka ympäristölle aiheutuvan haitan tai häiriön vuoksi on tarpeen (MRL 170 §)
- hyväksyä vähäiset poikkeamiset rakennusjärjestyksen määräyksistä (rakennusjärjestys 25 §)
- lausunnon antaminen pienistä ja kiireellisistä asemakaavamuutoksista.
Rakennustarkastaja voi kuitenkin omaa harkintaansa käyttäen tuoda lautakuntakäsittelyyn hänelle siirrettyjä asioita joihin hän katsoo tarvittavan laaja-alaisempaa näkökantaa.