Tekninen valiokunta, kokous 14.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 106 Kiinteistönhoidon päivystyksen järjestäminen

LAIDno-2022-131

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eva Nurmi, Kiinteistöpäällikkö, eva.nurmi@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin kiinteistönhuollon päivystys on toiminut toistaiseksi vesihuoltolaitoksen päivystykseen integroituna. Vesihuoltolaitos on ottanut vastaan kiinteistöhälytykset ja ratkaissut hälytyksiä omien töiden ohella. Järjestelyn myötä kiinteistötoimi ei maksa päivystyskorvauksia, vaan ainoastaan toteutuneet ylityöt hälytyksistä. Kustannukset eivät tällä järjestelyllä ole läpinäkyviä, kulut eivät jakaudu eri tehtäväalueiden välillä oikeudenmukaisesti ja se aiheuttaa vääristymää toteutuneisiin kuluihin. Kiinteistöhuollon päivystystehtävät eivät myöskään ole vesihuoltolaitoksen ydinosaamista ja eri kiinteistöjärjestelmien osaaminen ei kuulu vesihuoltolaitoksen työntekijöiden vaatimuksiin. Valmiiksi vaativiin vesilaitoksen tehtäväkuvauksiin ei ole tarpeenmukaista lisätä alan ulkopuolisia tehtäviä ja kuormittaa henkilökuntaa niillä. Nykyinen järjestely aiheuttaa myös rekrytointihaasteita ja henkilökunnan vaihtuvuutta. 

Vesihuollon ja kiinteistöjen tehtäväalueen toiminnot on pidettävä erillään toisistaan, jotta kustannusten toteuma kerääntyy sille toimialueelle, jolle se kuuluu. Tällä saadaan kustannusten seurantaa paremmin hallittua. Kaupungin käytössä on sisäisen vuokran järjestelmä, joka osaltaan vaatii kaikkien kiinteistönhoidon kulujen läpinäkyvyyden ja niiden kustannusten siirtymisen sisäiseen vuokraan. Eritoten hyvinvointialueen vuokratessa tiloja, on varmistettava, että kaikki tilojen kulut kertyvät sille kuuluvalle tehtäväalueelle ja lopulta oikealle käyttäjälle.

Kiinteistöpäivystyksen erottamisella vesihuoltolaitoksen päivystyksestä työntekijät pääsevät keskittymään oman osaamisalueen tehtäviinsä. Kiinteistönhuollon työntekijät ovat valmiiksi koulutettu kiinteistöjen eri järjestelmien ja rakennusosien kunnossapito- ja säätötöihin. Vastaavasti vesihuoltolaitokselta poistuva sinne kuulumaton tehtävä lisää työhyvinvointia ja työn mielekkyyttä.

Ratkaisuna esitetään, että kiinteistöjen tehtäväalueelle järjestetään oma kiinteistöpäivystys, joka koostuu kiinteistönhoitajista ja mahdollisesti kunnossapidon työntekijöistä. Päivystyksen aloittaminen vaatii YT-neuvottelut ja henkilökunnan hyväksynnän. Päivystyksen vaatimat päivystyskorvaukset neuvotellaan henkilökunnan kanssa ja järjestelyistä tullaan tekemään ehdotus tekniseen valiokuntaan.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Esitys annetaan tiedoksi tekniseen valiokuntaan ja pyydetään lupa prosessin eteenpäin viemiseksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Eva Nurmi, Kiinteistöpäällikkö, eva.nurmi@laitila.fi

Perustelut

Kiinteistötoimen varallaolosta on pidetty neuvottelut työntekijäryhmien kanssa. Neuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen varallaolon toimintatavoista, kuten tehtävän sisällöstä, korvauksista ja vastuusta. Varallaolon käyttöönotosta ja sopimusehdoista on neuvoteltu paikallisesti ja ehdotettu sopimus tullaan viemään kaupungin hallitukseen 19.12.2022. Kun sopimus on hyväksytty, voi työntekijä ilmoittautua liittymisestä varallaoloon. Neuvotteluissa on ilmennyt kiinnostusta varallaolosta ja alustavasti viisi henkilöä on ilmoittanut liittyvänsä varallaoloon. 

Varallaolokorvaus on sovittu olevan 30 % korottamattomasta tuntipalkasta. Varallaoloa on työntekijälle viikko kerrallaan ja korvausta maksetaan normaalin viikkotyöajan ulkopuolisesta ajasta. Varallaolosta syntyy palkkakustannuksia lisää n. 28.000,00 € vuodessa. Tämä kustannusnousu korvataan toiminnan tehostamisella, kuten mm. vakanssien täyttämättä jättämisellä. 

Kiinteistötoimen päivystystoiminta palvelee kiinteistön käyttäjien tarpeita entistä paremmin. Henkilökuntaa koulutetaan enemmän yksittäisten järjestelmien toimintaan ja asiantuntevaa palvelua on mahdollista saada myös normaalin työajan ulkopuolella. 

Ehtojen täyttyessä kiinteistötoimen päivystys aloittaa toimintansa 1.1.2023.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta merkitsee asian tiedokseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistönhoitajat, kunnossapidon työntekijät

Muutoksenhaku

Seuraavasta päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.