LAIDno-2025-507
VhL § 4 ja 24, Laitilan kaupungin hallintosääntö 35 §, 50 § ja 56 §
Laitilan lukion rehtori on irtisanoutunut virastaan hänen viimeisen työpäivän ollessa 31.7.2025. Lukiolain (714/2018) § 57 mukaan jokaisella oppilaitoksella, jossa järjestetään laissa tarkoitettua koulutusta, tulee olla toiminnasta vastaava rehtori.
Laitilan kaupungin oppilas- ja opiskelijamäärä tulee seuraavien vuosien aikana laskemaan merkittävästi. Oppilasmäärän lasku tulee koskemaan ensin perusopetuksen alauokkia ja ulottuu myöhemmin ylempiin vuosiluokkiin ja viiveellä myös lukion opiskelijamääriin. Muutoksesta johtuen myös hallinnon työmäärä tulee tulevina vuosina vähenemään. Laitilan lukion rehtorin irtisanoutuessa tulee perusopetuksen ja lukion hallintoa tarkastella pidemmällä aikajänteellä. Kesäaika on myös erittäin haasteellinen ajankohta hakea uutta viranhaltijaa lukion rehtorin tehtävään. Tämän vuoksi lukion rehtorin virka hoidetaan lukuvuonna 2025-2026 sisäisin järjestelyin.
Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtori Tomi Kangas siirretään määräajaksi ajalle 1.8.2025-31.5.2026 Laitilan lukion rehtorin virkaan. Kangas on kelpoinen lukion rehtorin virkaan ja hän on hoitanut ko. virkaa aiemmin vuosina 2017-2021.
Rehtorin tehtävään on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto eli vähintään 25 opintopisteen laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998).
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta § 4 mukaan virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi. Ko. lain § 24 mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa.
Kangas on antanut suostumuksensa siirtoon Laitilan lukion rehtorin virkaan määräajaksi 1.8.2025-31.5.2026. Laitilan lukion rehtorin palkkaus määräytyy OVTES hinnoittelutunnuksen 4 04 01 00 5 mukaisesti. Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtoriviran hoitamisesta päätetään erillisellä hallintopäätöksellä.
Päätän siirtää Tomi Kankaan hänen suostumuksensa mukaisesti Laitilan lukion rehtorin virkaan määräajaksi 1.8.2025-31.5.2026.