Perustelut
Sivistysvaliokunta on kokouksessaan 19.1.2023 /§ 6 päättänyt vuoden 2023 avustusten jakoperiaatteista ja samalla julistanut perusavustushaun liikunta- ja nuorisoavustuksille. Hakuaika perusavustukselle oli 1.3.-31.3.2023. Sivistysvaliokunta päättää avustuksista, joiden haettava summa on vähintään 1 000 €.
Ilmoitus perusavustusten hakuajasta on julkaistu Laitilan Sanomissa sekä kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Hakemukset tuli toimittaa ensisijaisesti sähköisellä Webropol-lomakkeella.
Avustussummaa päätettäessä arvioidaan yhdistyksen toimintaa seuraavat asiat huomioiden: toiminnan osallistujamäärät, laajuus, laadukkuus, monipuolisuus sekä vaikuttavuus Laitilan alueella. Avustusta myönnettäessä tarkastellaan yhdistyksen toimintakertomusta, kuluvan ja tulevan vuoden toimintasuunnitelmia sekä hyvää yleistä taloudenhallintaa. Jos avustuksen hakija on saanut perusavustusta liikunta- tai nuorisotoimelta vuonna 2022, tulee tämän liittää selvitys avustuksen käytöstä hakemuksen liitteeksi. Jos aikuisjärjestö järjestää nuorisotoimintaa ja hakee perusavustusta nuorisotoimen määrärahoista, on nuorisotoiminnan osuus erotettava kirjanpidossa ja toimintakertomuksessa yhdistyksen muusta toiminnasta.
Avustus maksetaan toiminnan järjestelyistä aiheutuneiden kulujen kattamiseen. Sivistysvaliokunnalla on harkintansa mukaan oikeus vaatia tositteita ja dokumentteja selvitykseen liittyen. Jos avustusta ei ole käytetty hyväksyttävien kulujen kattamiseen, on valiokunnalla oikeus vaatia avustusrahojen palauttamista. Yhdistysten on toimitettava selvitykset myönnettyjen perusavustusten käytöstä tilikauden päätyttyä, kuitenkin viimeistään 31.3.2024.
Liikuntatoimen perusavustukset myönnetään laitilalaisen liikuntayhdistyksen perustoiminnan kustannusten kattamiseen. Nuorisotoimen perusavustukset myönnetään nuorisojärjestöjen perustoiminnan tukemiseen. Talousarvioon 2023 on varattu perusavustuksiin nuorisojärjestöjen tukemiseen 10 000 € ja liikuntajärjestöjen tukemiseen 16 000 €.
Perusavustushakemukset 2023, sulkeissa haettu summa :
Nuorisotoimen perusavustusta hakeneet:
1. Laitilan Lumikit ry (4000e)
- Partiojärjestö, joka pitää osaltaan yllä partiotoimintaa Laitilassa pyrkien edistämään kouluikäisten harrastusmahdollisuuksia ja Laitilassa tapahtuvaa nuorisotoimintaa. Toiminnan tarkoitus on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Laitilan seurakunta tarjoaa toimitilat järjestön viikottaisiin kokoontumisiin, jonka lisäksi retkitoimintaa järjestetään aktiivisesti Laitilassa ja lähialueilla. Jäsenmaksua ei peritä. Alle 18-vuotiaita jäseniä on 68 ja yli 18-vuotiaita jäseniä on 28. Kokonaisjäsenmäärä on 96.
2. Laitilan Vapaaehtoinen Palokunta ry / nuoriso-osasto (2500e)
- Laitilan VPK järjestää palokuntasopimuksen painopistealuiden mukaisesti nuorisokoulutusta sekä neuvontaa ja valistustyötä. Laitilan VPK:n nuoriso-osasto mahdollistaa toimintaan osallistuville 10-17 vuotiaille nuorille maksuttoman harrastusmahdollisuuden. Osa nuorista siirtyy täysi-ikäiseksi tultuaan jatkamaan harrastusta hälytysosastoon turvaamaan kuntalaisten arkea. Nuoriso-osasto toimii pääosin Laitilan paloaseman tiloissa. Alle 18-vuotiaita jäseniä on 22 ja yli 18-vuotiaita jäseniä on 38. Kokonaisjäsenmäärä on 60.
3. Laitilan Eräsissit ry (3000e)
- Partiojärjestö, jonka toiminnan painopiste on nuorisotoiminnassa ja poikapartiossa. Eräsissien toimintaa järjestetään pääasiassa Laitilan vanhalla Meijerillä. Lisäksi yhdistyksellä on oma Partiomaja Hukka Lehtoniemessä. Alle 18-vuotiaita jäsenmaksun maksaneita toiminnassa on mukana 42 henkilöä, yli 18-vuotiaita jäsenmaksun maksaneita 51 henkilöä. Kokonaisjäsenmääräksi hakija ilmoittaa 82 henkilöä.
Nuorisotoimen perusavustushakemuksissa on tuotu esiin toiminnan sisältö ja laajuus sekä toimitettu liitteinä vaaditut asiakirjat. Hakemukset liitteineen vastaavat perusavustusten myöntämisen perusteita ja vaatimuksia. Myöntöperusteena on käytetty 80% haetusta avustussummasta. Esitetyt avustussummat vastaavat yhdistysten talousarvioissa ilmoitettuihin tarpeisiin toiminnan järjestämiseksi ja ylittävät ne.
Liikuntatoimen perusavustusta hakeneet:
Laitilan Jyske ry (15500e)
- Laitilan Jyske ry:n tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti. Laitilan Jyske on yleisseura, jossa on kymmenen eri jaostoa ja Pesäpallo ry. Koko toiminnan jäsenmäärä on 1060, joista alle 18-vuotiaita on 690.
Laitilan seudun Reuma- ja Tulesyhdistys (2200e)
- Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on työskennellä reumasairauksien sekä muiden tuki- ja liikuntasairauksien ehkäisemiseksi ja terveyden edistämiseksi, edistää sekä kehittää reuma- ja muiden tuki- ja liikuntasairaiden sosiaaliturvaa, hoitoa, kuntoutusta, muita palveluja ja elinoloja, valvoa reuma- ja muiden tule-sairaiden etuja ja oikeuksia, jakaa tietoa reuma- ja muista tule-sairauksista ja niiden hoidosta sekä tarjota vertaistukea sekä liikunta- ja virkistystoimintaa jäsenille. Koko toiminnan jäsenmäärä on 196.
Laitilan Ratsastajat ry (1500e)
- Laitilan Ratsastajat ry on ratsastus seura, joka järjestää kilpailu-, näyttely- ja valmennustoimintaa, nuorille suunnattua tomintaa, sekä ylläpitää ja kehittää maneesia. Seuran omistamaa maneesia käyttävät lähialueen harrastajat ja sen käyttöaste on hyvä. Koko toiminnan jäsenmäärä on 131, joista alle 18-vuotiaita on 36.
Team West Coast Power ry (3000e)
- Voimanostoseura, jonka tavoitteena on saada lisää nuoria lajin pariin. Vuoden 2022 aikana seuraan liittyi neljä uutta nuorta (alle 23v.). Koko toiminnan jäsenmäärä on 31, joista alle 18-vuotiaita on 4.
Liikuntatoimen perusavustukseen on varattu 16 000 e, joka ei ole riittävä, jos liikuntatoimi jakaa jokaiselle yhdistykselle 80 % haetusta avustuksesta. Sivistysvaliokunnan 19.1.2023 § 6 hyväksytyissä avustuskriteereissä arvioidaan toiminnan osallistujamääriä, laajutta, laadukkuutta, monipuolisuutta ja vaikuttavuutta Laitilan alueella.
Liikuntatoimen avustuksissa huomioidaan 80% haetun avustuksen määrästä (vrt. nuorisotoimen avustus) sekä 80 % yhdistysen talousarvion avustuksen määrästä. Lisäksi liikuntatoimen perusavustuksessa huomioidaan yhdistyksen jäsenten ja alle 18-vuotiaiden jäsenten määrä. Avustuksen painotus on seuraava: talousarvionssa (80 %) oleva avustus painotus 10%, haettu avustus (80 %) painotus 10%, jäsenten määrä painotus 40% ja alle 18-vuotiaiden jäsenten määrä painotus 40%. Liitteenä avustusmäärän laskentataulukko.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää jakaa seuraavat avustukset:
Nuorisotoimen perusavustukset:
1. Laitilan Lumikit ry: 3 200 euroa.
2. Laitilan Vapaaehtoinen palokunta ry / nuoriso-osasto: 2 000 euroa.
3. Laitilan Eräsissit ry: 2 400 euroa.
Liikuntatoimen perusavustukset:
4. Laitilan Jyske ry: 13 200 euroa.
5. Laitilan seudun Reuma- ja tulesyhdistys ry: 1 150 euroa.
6. Laitilan Ratsastajat ry: 1 000 euroa.
7. Team West Coast Power ry: 650 euroa.
Avustukset maksetaan yhdistyksen/yhteisön ilmoittamalle tilille, kun kaikki vaadittavat asiakirjat on toimitettu nuorisotoimen avustusten osalta nuorisotoimeen ja liikuntatoimen perusavustusten osalta liikuntatoimeen. Mikäli jokin asiakirja jää toimittamatta vuoden 2023 marraskuun loppuun mennessä, ei avustusta makseta.
Päätös
Sivistysvaliokunta kävi keskustelun liikunta- ja nuorisotoimen perusavustuksista. Pöytäkirjaan merkittiin, että jäsen Kiviö ilmoitti esteellisyydestä asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta käsittelyn ajaksi. Lisäksi merkittiin, että asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin nuorisopäällikkö Tero Vinterbäckiä.
Keskustelun kuluessa valiokunnan jäsen Timo Rantanen teki muutetun päätösehdotuksen: Laitilan Jyske ry:lle myönnetään 7 500€ avustusta. Valiokunnan jäsen Henri Aitakari kannatti ehdotusta. Koska keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa oli suoritettava äänestys. Äänestys suoritettiin siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotuksen hyväksymistä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Rantasen tekemän ja Aitakarin kannattaman muutosehdotuksen hyväksymistä, äänestävät "ei". Äänestysesitys ja -menettely hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä ja 3 ei-ääntä, jolloin sivistysvaliokunta oli hyväksynyt pohjaehdotuksen päätöksekseen.
Liikunta- ja nuoristoimen perusavustukset vuodelle 2023 hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Lisäksi kirjattiin pöytäkirjaan, että sivistysvaliokunnan avustuskriteereitä tullaan tarkastelemaan ennen vuoden 2024 avustusten auki julistamista.