Nuorisovaltuusto, kokous 30.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Nuvan jäsenten ikärajan noston kartoittaminen

LAIDno-2023-482

Valmistelija

  • Tero Vinterbäck, nuorisopäällikkö, tero.vinterback@laitila.fi

Perustelut

Laitilan nuorisovaltuuston jäsenet ovat avanneet keskustelun nuorisopäällikölle toiveesta nuorisovaltuuston ikärajan korottamisen nykyisestä 18 vuodesta 21 vuoteen. Nuorisovaltuustoon on voinut asettua ehdolle 13 - 18 -vuotiaat laitilalaiset nuoret. Jäsen on voinut jatkaa nuorisovaltuuston jäsenenä täysi-ikäistyttyään kauden loppuun saakka, kunhan on valintahetkellä ollut alaikäinen.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n verkkosivuilla ja julkaisuissa mainitaan yleisimpänä Suomessa olevana ikärajana nuorisovaltuustoissa toimimiseen 13 - 18 -vuotiaat. Estettä ei kuitenkaan ole ikärajan nostolle esimerkiksi 21 ikävuoteen saakka. 

Nuorisovaltuuston toimintaa ohjaavat lait ovat Nuorisolaki 1285/2016 24§ ja Kuntalaki 410/2015 26§. Nuorisolaki määrittelee nuoriksi kaikki alle 29 -vuotiaat. Nuorisovaltuuston jäsenten ikärajaan edellä mainituissa lainsäädännöissä ei oteta kantaa. 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tero Vinterbäck, nuorisopäällikkö, tero.vinterback@laitila.fi

Kuullaan nuorisovaltuuston jäseniä ikärajan nostamisen perusteista ja pohditaan mahdollisia hyötyjä ja haasteita siihen liittyen. 

Valtuutetaan nuorisopäällikkö valmistelemaan ikärajan nostoa, mikäli jäsenet nostoa keskustelun päätteeksi toivovat. Ikärajan mahdollisesta nostosta nuorisovaltuusto päättää kokouksessaan syksyllä 2023 ennen seuraavia nuorisovaltuuston vaaleja. 

Päätös

Nuorisovaltuusto keskusteli ikärajan nostosta ja päätti valtuuttaa nuorisopäällikön valmistelemaan ikärajan nostoa. Asiasta päätetään syyskauden ensimmäisessä nuvan kokouksessa.