Perustelut
Nuorisovaltuustolla on oma budjetti, jonka puitteissa toimintaa voidaan järjestää. Toiminta voi olla nuorisovaltuuston sisäisen toiminnan lisäksi kaikille laitilalaisille nuorille kohdennettua. Laitilan nuorisovaltuustot ovat menneessä järjestäneet mm. kesän aloitustapahtumia, nuvan omia ryhmäytyksiä, pelikisoja nuorisotilalla, yläkoululaisten osallistamista Laitilan kehittämiseen nuorten näkökulmasta, oppilaskunnan hallitusten ja nuvan yhteispäiviä ja niin edelleen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Noora Mantere, nuorisopäällikkö, noora.mantere@laitila.fi
Nuorisovaltuusto ideoi ja laatii toimintasuunnitelman vuodelle 2022.
Päätös
Nuorisovaltuusto osallistuu rantabileettapahtumaan 2.7.2022. Nuvalle toivotaan sellaista roolia, mikä ei sido koko illaksi jotta nuoret voi itsekin osallistua tapahtumaan. Jenna, Ronja, Saku kutsutaan palaveriin. Nuorisopäällikkö välittää tiedon calmistelutyöryhmälle.
Frisbeegolfkilpailut (2 kpl) järjestetään kesäkuussa iltatapahtumana. Toinen kilpailu on parikilpailu ja toinen yksilö, kilpailu on tarkoitettu nuorille. Niklas ja Jenna yhteyshenkilönä.
Nuvan ryhmäytymistapahtuma pidetään toukokuussa arki-iltana. Nuorisopäällikkö valmistelee ehdotukset tekemisestä seuraavaan kokoukseen, jossa äänestetään vaihtoehdoista.
Lisäksi nuorisovaltuusto päätti, että sen erilaisissa tapahtumissa joissa jaetaan palkintoja suositaan paikallisten palvelujen lahjakortteja. Frisbeegolfkilpailujen osalta päätettiin että työryhmä tuo ehdotuksen seuraavaan kokoukseen lahjakortit hankintapaikasta.
Nuorisovaltuusto suunnittelee syksyn 2022 toiminnan lähempänä syksyä.