Valmistelija
Marika Silvennoinen, talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi
Perustelut
Laitilan kaupungin hallintosäännön 88 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutosehdotusta.
Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin.
Valtuusto päättää toimielinten määrärahojen ja tavoitteiden muutoksista, kun organisaatiota muutetaan talousarviovuoden aikana. Valtuuston asettamien sitovien tavoitteiden muutoksista päättää valtuusto.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lokakuussa tulee arvioida loppuvuoden toiminta ja talous sekä tehdä tarvittavat lisämäärärahaesitykset valtuustolle. Arvio tulee tehdä sekä ylityksistä että alituksista. Tällöin on huomioitava myös lisämäärärahojen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin. Lisämäärärahaa ei tarvitse hakea, jos saman tehtäväalueen sisällä tulee säästöä jostakin toisesta kulukategoriasta, eivätkä tehtäväalueen määrärahat kokonaisuudessaan ylity. Lisämäärärahaesitykset tulee ensisijaisesti pyrkiä kompensoimaan muiden saman hallinnonalan tehtäväalueilta.
Laitilan kaupungin tilinpäätökset ovat jo neljänä peräkkäisenä poikkeusvuotena olleet positiivisia. Tilanne on kuitenkin muuttumassa lähivuosina huonompaan suuntaan. Kaupungin valtuusto hyväksyi 11.12.2023 talousarvion vuodelle 2024. Lisäksi valtuusto päätti, että vuoden 2024 aikana laaditaan talouden tasapainottamisohjelma suunnittelukaudeksi 2025–2027. Kuluvan vuoden talousarvio on noin 1,1 milj. euroa alijäämäinen. Osa talouden tasapainottamistoimenpiteistä kohdistuu jo vuoteen 2024, joten vuoden 2024 tulos on muodostumassa alkuperäistä talousarviota positiivisemmaksi.
Toimintatuottojen lisäys yhteensä 414 800 euroa
Toimintakulujen vähennys (säästöt) yhteensä 1 408 340 euroa
Sis. erien osuus 118 100 euroa
Ulkoisten toimintatuottojen lisäys yhteensä 296 700 euroa
Ulkoisten toimintakulujen vähennys (säästöt) yhteensä 1 290 240 euroa
Määrärahamuutokset tehtävittäin ovat liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle määrärahamuutoksia liitteenä olevan taulukon mukaisesti.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijoina läsnä asian käsittelyn ajan olivat talousjohtaja Marika Silvennoinen, sivistysjohtaja Susanne Laaksonen ja tekninen johtaja Mika Raula.