Kaupunginvaltuusto, kokous 23.9.2024

§ 39 Kotoharjun asemakaavan muutos ja laajennus, hyväksyminen

LAIDno-2022-1004

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Kotoharjun asemakaavan laajennus on tullut vireille vuoden 2023 kaavoituskatsauksen yhteydessä (kuulutettu 31.3.2023). Asemakaavan laajennus koskee kiinteistöä RN:o 400-408-2-571 ja se on Laitilan kaupungin omistuksessa. Tällä hetkellä alue kasvaa metsää ja on kokonaan rakentamaton. Asemakaavan muutoksen kohteena ovat korttelin 951 tontti 3 sekä kolme pienehköä lähivirkistysaluetta (VL) Sytkorventien itäpuolella.

Alue on maakuntakaavassa osoitettu muun muassa taajamatoimintojen alueeksi (A) ja taajamatoimintojen kehittämisen kohdealueeksi sekä yleiskaavassa erillispientalojen asuntoalueeksi (AO). Alueen asemakaavoitusta ohjaa Keskustan ja sen ympäristön osayleiskaava vuodelta 2009.

Kaava on edennyt luonnosvaiheen valmisteluun. Kaavatyössä on kiinnitetty huomiota Kotoharjun asuinalueen viihtyisyyteen, kaupunkikuvaan, virkistys- ja viheralueisiin sekä -verkostoon, alueen metsäisen luonteen säilymiseen sekä asuinalueen maisemalliseen rajautumiseen ympäröivistä avoimista peltoalueista. Lisäksi kaavatyössä tutkitaan asuntokatuyhteyden /-yhteyksien järjestämistä Sytkorventieltä uusille asuintonteille ja tarkistetaan nykyisen asemakaavan korttelin 951 tontin 3 käyttötarkoitus (AP).

Ehdotus

Esittelijä

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että Kotoharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen luonnosvaihe sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville ja kaavaluonnoksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. Kaavoitukselle varataan mahdollisuus täydentää ja tarkentaa aineistoa ennen nähtäville asettamista.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli kaupunkisuunnittelija Satu Sarkoranta.

Valmistelija

Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa Kotoharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen luonnosvaiheen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville ja kaavaluonnoksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli kaupunkisuunnittelija Satu Sarkoranta.

Valmistelija

Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Kotoharjun asemakaavan ja asemakaavan laajennuksen luonnos oli julkisesti nähtävillä 29.8.-28.9.2023 kaupungin teknisellä osastolla sekä internetsivuilla. Kaavaluonnoksesta saatiin määräaikaan mennessä neljä lausuntoa ja kolme mielipidettä.

Lausuntojen pohjalta kaavakarttaa on tarkennettu muun muassa seuraavasti:

  • korttelia 1004 on siirretty hieman pois päin luontoselvityksen kuviolta 3
  • yleismääräyksiin on lisätty uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisestä rakentamiseen
  • VL-1-määräykseen on lisätty maininta vanhimpien ja järeimpien kuusien ja suurten lehtipuiden säilyttämisestä.
  • VL-1, VL/s, luo -alueisiin on lisätty erikseen määräys maisematyöluvan edellytyksestä esim. puiden kaatoon
  • RP-1 -alueelta on poistettu rakennusala, jolle oli osoitettu rakennusoikeutta 100 k-m² ja muutettu paikoitusalueeksi

Muistutusten pohjalta kaavakarttaa on tarkennettu muun muassa seuraavasti:

  • ohjeellinen polku/virkistysreitti -merkintä on muutettu ohjeelliseksi metsäpoluksi. Reitille ei saa rakentaa valaistusta. Merkintä on lisätty myös uusien asuinkorttelien ulkokehälle.
  • kevyen liikenteen väylää on kavennettu 3,5 metriin ja määräyksessä on lisäksi todettu, että rakennettava väylä tulee toteuttaa maastoon huolellisesti sovittaen ja olemassa olevaa puustoa säästäen. Lisäksi korttelien 958 ja 953 kohdalla pp-1 -alueen reunoihin on lisätty istutettava/säilytettävä puusto -merkintä
  • rakennusalojen rajoja ja istutusmerkinnällä varustettuja tontin osien laajuutta on tarkennettu
  • asuinrakennusten asemointia suhteessa aurinkoenergian hyödyntämiseen on tarkistettu
  • AO-määräyksestä on poistettu rajoitus ullakkokerrokseen varattavasta rakennusoikeudesta. Asuinrakennuksen kattomuodoksi on muutettu symmetrinen harjakatto ja kattokulmaksi 30-45 astetta

Luonnosvaiheeseen liittyvä vastine on liitteenä.

Kaavakarttaa on tarkennettu myös hulevesien osalta katusuunnitelmaehdotuksen mukaisesti. Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville katusuunnitelmienn kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet sekä Kotoharjun asemakaavan ja asemakaavan laajennusehdotuksen. Kaupunginhallitus päättää edelleen asettaa asemakaavan ja asemakaavan laajennusehdotuksen sekä erillisen rakentamistapaohjeen nähtäville katusuunnitelmien kanssa ja pyytää viranomaisilta tarvittavat lausunnot.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.

Valmistelija

Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Kotoharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen ehdotusvaihe oli julkisesti nähtävillä 5.4.-6.5.2024 kaupungin teknisessä toimessa sekä kotisivuilla. Samaan aikaan nähtävillä oli teknisessä toimessa Kotoharjun katusuunnitelmaehdotus. Katusuunnitelmaehdotus on hyväksytty teknisessä valiokunnassa 26.6.2024 (§ 55).

Kaavaehdotuksesta ei saatu muistutuksia. Viranomaislausunnot saatiin Varsinais-Suomen liitolta, Varsinais-Suomen alueelliselta vastuumuseolta, Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta, Laitilan kaupungin rakennusvalvonnalta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta sekä Laitilan seudun ympäristöyhdistys ry:ltä. Pääosassa lausuntoja ei ollut huomautettavaa ja saatuun palautteeseen on laadittu vastineet (Liite 6). Kaavaehdotuskarttaan ei tehty muutoksia nähtävilläolon jälkeen. Rakentamistapaohjeita on täydennetty aurinkopaneelien asentamisen osalta ja ohjeisiin on lisätty linkki paloturvallisuusohjeeseen.

Asemakaavan muutos koskee korttelin 951 tonttia 3, sekä virkistysaluetta (VL) korttelien 952-953 vieressä. Asemakaavan laajennus koskee tilaa 400-408-2-571.

Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella muodostetaan osa korttelista 951 ja korttelit 1000-1005 sekä niihin liittyvät virkistysalueet, palstaviljelyalue sekä katualueet.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin laaditut vastineet ja esittää kaupunginvaltuustolle, että Kotoharjun asemakaavan muutos ja laajennus rakentamistapaohjeineen hyväksytään laaditussa muodossa. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli kaupunkisuunnittelija Satu Sarkoranta.

Valmistelija

  • Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kotoharjun asemakaavan muutos ja laajennus rakentamistapaohjeineen hyväksytään laaditussa muodossa. 

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käytti valtuutettu Jukka Alkio.

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku ja käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku. Valituksen voi toimittaa myös sähköpostilla turku.hao@oikeus.fi tai sähköisen asiointipalvelun kautta osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy osoitteesta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5