Valmistelija
Marika Silvennoinen, talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
Mika Raula, tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Perustelut
Laitilan kaupungin hallintosäännön 88 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutosehdotusta.
Valtuusto päättää toimielinten määrärahojen ja tavoitteiden muutoksista, kun organisaatiota muutetaan talousarviovuoden aikana. Valtuuston asettamien sitovien tavoitteiden muutoksista päättää valtuusto.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan viimeistään lokakuussa tulee arvioida loppuvuoden toiminta ja talous sekä tehdä tarvittavat lisämäärärahaesitykset valtuustolle. Arvio tulee tehdä sekä ylityksistä että alituksista. Tällöin on huomioitava myös lisämäärärahojen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin. Lisämäärärahaa ei tarvitse hakea, jos saman tehtäväalueen sisällä tulee säästöä jostakin toisesta kulukategoriasta, eivätkä tehtäväalueen määrärahat kokonaisuudessaan ylity. Tehtäväalueiden välisistä määrärahasiirroista päättää kaupunginvaltuusto.
Vuoden 2025 talousarvion muutokset toimintatuottojen ja toimintakulujen osalta on esitetty tehtäväalueittain. Tarkempi erittely muutoksista on esitetty liitteenä olevissa Excel-taulukoissa.
Sivistystoimen vuoden 2025 talousarvion toimintatuottojen muutokset:
| |
tehtäväalueen nimi
|
euroa
|
| 29 |
Lukio-opetus |
+12 000 |
| 35 |
Kirjastotoimi |
- 14 000 |
| 39 |
Liikuntatoimi |
- 20 000 |
Selvitys toimintatuottojen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Lukio-opetus: Tuki toimivaksi-hankkeen tulojen lisäys hankkeen jaksotuksen korjaamiseksi.
Kirjastotoimi: Alitus johtuu Pyhärannan kirjastopalveluiden arvioitua pienemmästä tuotosta. Sopimus alkoi 1.2.2025 arvioidun 1.1.2025 sijaan.
Liikuntatoimi: Liikuntatoimen talousarviossa on vuodelle 2025 arvioitu 10.000€ tuloja ulkoliikunta-alueista. Sivistysvaliokunta palautti ulkoliikunta-alueiden varausmaksut uudelleen valmisteltavaksi, joten ulkoliikunta-alueet ovat olleet vuoden 2025 ajan maksuttomat. Talousarviota valmisteltaessa oli liikuntapalveluissa käytössä alennettu verokanta 10 %. Suomen hallitus päätti nostaa alennettua arvonlisäveroa 10 %:sta 14 %:iin. Laitila ei lisännyt liikuntapalveluiden hintoihin ko. arvonlisäverokorotusta. Kustannus vaikutus on noin 4.000€.
Sivistystoimen vuoden 2025 talousarvion toimintakulujen muutokset:
| |
tehtäväalueen nimi |
euroa |
| 27 |
Varhaiskasvatus |
- 373 000 |
| 35 |
Kirjastotoimi |
- 57 000 |
| 38 |
Nuorisotoimi |
- 96 000 |
| 39 |
Liikuntatoimi |
- 55 000 |
Selvitys toimintakulujen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Varhaiskasvatus: Kotihoidon tukea ei ole myönnetty arvioidusti kuluvana vuonna. Alituksen syynä on syntyvyyden lasku ja varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nousu. Myös varhaiskasvatuksen hankinta palvelusetelillä on vähentynyt arvioidusta. Yksityisen varhaiskasvatuksen käytössä ollut Vaana-palvelu loppui ennakoimattomasti 31.12.2024. Vaana-palvelusta on tämän johdosta tullut kirjauskorjaus vuodelle 2025.
Kirjastotoimi: Alituksen syynä on palkkakustannusten sekä leasing- ja polttoainekustannusten arvioitua pienempi toteuma.
Nuorisotoimi: Henkilöstökulujen alittuminen johtuu täyttämättä olevan nuorisopäällikön vakanssista sekä Maahanmuuttajanuorten palvelupolku -hankkeen keskeytymisestä. Palveluiden osto sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat eivät ole toteutuneet suunnitellusti.
Liikuntatoimi: Liikuntatoimen talousarviossa 2025 on huomioitu liikunta-alueiden hoito koko vuodelle 2025, lukuunottamatta liikuntapaikkatyöntekijöiden palkkakustannuksia. Liikuntapaikkamestari ja liikunta-alueiden hoitajat siirtyivät liikuntatoimelta tekniselle toimelle 1.8.2025, joten siitä lähtien liikunta-alueiden hoitoon ja kunnossapitoon liittyvät kustannukset eivät ole kuuluneet liikuntatoimen menoiksi. Lisäksi liikuntatoimen talousarviossa on huomioitu palkkakustannukset kahdelle uinninvalvojalle, joista toinen on täytetty vuonna 2025 ajalle 29.9.-31.12.2025. Uinninvalvojan palkkakustannuksia jää käyttämättä lähes 9 kuukaudelta.
Teknisen toimen vuoden 2025 talousarvion muutokset toimintatuottojen ja toimintakulujen osalta on esitetty tehtäväalueittain.
Teknisen toimen vuoden 2025 talousarvion toimintatuottojen muutokset:
| |
tehtäväalueen nimi
|
euroa
|
| 69 |
Rakennusvalvonta |
+55 000 |
| 68 |
Ympäristönsuojelu |
+6 000 |
| 61 |
Vesihuoltolaitos |
-90 000 |
| 57 |
Tekninen hallinto |
+10 000 |
| 22 |
Kaavoitus |
+5 000 |
Selvitys toimintatuottojen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Rakennusvalvonnan lupamaksut ovat olleet poikkeuksellisen korkeita johtuen suurista yksittäisistä rakennushankkeista (esim. Varhan palveluasuntohanke sekä yritysten hallihankkeet). Lupamäärät ovat kuitenkin suhteellisen pienet.
Ympäristönsuojelun lupamaksut tulevat ylittämään arvion.
Vesihuoltolaitoksen tulot alittuvat johtuen kulutuksen pienenemisestä.
Teknisen hallinnon tuotot tulevat ylittymään.
Kaavoituksen tulot tulevat ylittymään lupamaksujen kautta.
Teknisen toimen vuoden 2025 talousarvion toimintakulujen muutokset:
| |
tehtäväalueen nimi |
euroa |
| 57 |
Tekninen hallinto |
- 65 000 |
| 58 |
Liikenneväylät ja yleiset alueet |
- 150 000 |
| 61 |
Vesihuoltolaitos |
-55 000 |
| 63 |
Mittauspalvelu |
+55 000 |
| 22 |
Kaavoitus |
-25 000 |
Selvitys toimintakulujen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Tekninen hallinto: Rakennuspaikkojen maisemointiin ei kyetä resurssoimaan vuoden aikana suunnitellusti.
Liikenneväylät ja yleiset alueet: Liikenneväylien ja yleisten alueiden menoihin vaikuttavat talviolosuhteet. Vuoden 2025 alkutalvi oli lumiolosuhteilataan vähäluminen, jolloin aurauskustannukset olivat edellistä vuotta huomattavasti pienemmät. Työntekijöiden palkkamenot alittuvat eläköitymisten ja korvaavien rekrytointien toteutumatta jäämisten myötä.
Vesihuoltolaitos: Palkkamenoista säästynyt kuluja.
Mittaus: Lunastustoimitusten kustannukset ovat ylittämässä arvion
Kaavoitus (erillisyksikkö, mikä ei ole teknisen toimen alla. Tehtävät hoidetaan kuitenkin kokonaisuudessaan teknisessä toimessa): Kaupunkisuunnittelijan virka on ollut täyttämättä kesäkuusta lähtien.
Hallintotoimen vuoden 2025 talousarvion toimintatuottojen muutokset:
| |
tehtäväalueen nimi |
euroa |
| 10 |
Vaalit |
-2700 |
| 35 |
Sisäinen palvelutoiminta |
-3000 |
| 25 |
Maaseututoimi |
-10500 |
Selvitys toimintatuottojen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Vaalit: Hyvinvointialueen maksama korvaus vaalien järjestämisestä ylitti talousarviovalmistelussa tehdyn arvion.
Sisäinen palvelutoiminta: SIsäisten tuottojen (mm. kopiokoneet) määrä ennakoitua pienempi.
Maaseututoimi: Huoneiston vuokratuotot on kirjattu virheellisesti Maaseututoimen kustannuspaikalle.
Hallintotoimen vuoden 2025 talousarvion toimintakulujen muutokset:
| |
Tehtäväalueen nimi |
euroa |
| 10 |
Vaalit |
+10 000 |
| 35 |
Sisäinen palvelutoiminta |
-18 000 |
Selvitys toimintakulujen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Vaalit: Kuluja tuli mm. neljän uuden tukevan äänestyskopin hankinnasta sekä kaksien vaalien järjestämisestä samanaikaisesti aiheutuneista ennakoimattomista kuluista.
Sisäinen palvelutoiminta: Palkkakulujen toteuma ennakoitua pienempi.
Elinvoiman erillisyksikön vuoden 2025 talousarvion toimintatuottojen muutokset:
| |
Tehtäväalueen nimi |
|
| 24 |
Työllisyys- ja maahanmuuttopalvelut |
+455.000 |
| 21 |
Elinkeinotoimi |
+45.000 |
| |
|
|
Selvitys toimintatuottojen vuoden 2025 talousarvion muutoksista:
Työllistämistuki; Valtionavustus vuoden 2024 palkkatukiin liittyen on maksettu vuoden 2025 puolella.
Valtion avustukset; Tilapäisensuojelun hankkeen tuki osuus vuodelle 2025.
Muut yhteistoimintaosuudet; Turuntyöllisyysalueen kautta tulevat tulot, jotka liittyvät työllisyysalueen ja lähipalveluja järjestävän kunnan väliseen kustannusten kierrätykseen.
Elinkeinotoimi: Tulojen osalta muutos johtuu Winnovan irtaimiston myynnistä aiheutuneista tuloista.
Elinvoiman erillisyksikön vuoden 2025 talousarvion toimintakulujen muutokset:
| |
Tehtäväalueen nimi |
|
| 21 |
Elinkeinotoimi |
-22.000 |
Elinkeinotoimi: Menoja on säästynyt joukkoliikennesopimuksen päättymisen vuoksi. Lisäksi painatus- ja ilmoituskulut ovat jääneet arvioitua pienemmiksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijoina läsnä asian käsittelyn ajan olivat talousjohtaja Marika Silvennoinen, sivistysjohtaja Susanne Laaksonen ja tekninen johtaja Mika Raula.