Kaupunginhallitus, kokous 7.9.2026

§ 212 Oikaisuvaatimus, viranhaltijan virkasuhteen irtisanominen

LAIDno-2025-220

Valmistelija

  • Susanne Forsman, sivistysjohtaja, susanne.forsman@laitila.fi

Perustelut

Vapaa-aikapäällikkö (jäljempänä "oikaisuvaatimuksen tekijä") on tehnyt 17.6.2026 oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallituksen 8.6.2026 päätöksestä (§ 145) irtisanoa hänen virkasuhteensa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003, viranhaltijalaki) 37 §:n mukaisilla perusteilla.

Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen.

Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Kun päätös irtisanomisesta tehdään viranhaltijalain 37 §:n mukaisesti taloudellisin ja tuotannollisin perustein, oikaisuvaatimusaika alkaa saman lain 50 §:n mukaisesti siitä, kun lain 40 §:n mukainen irtisanomisaika on päättynyt. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa irtisanomisajan päättymisestä.

Oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhde on irtisanottu 8.6.2026 siten, että palvelussuhde on päättynyt 31.8.2026. Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungin kirjaamoon 17.6.2026. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana liitteessä (salassa pidettävä, JulkL § 24, k. 29) esitetyin perustein.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

vapaa-aikapäällikkö, sivistysjohtaja

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitus tulee toimittaa ensisijaisesti sähköisen asiointipalvelun kautta osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku, käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku ja sähköposti turku.hao@oikeus.fi 

Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy osoitteesta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5