Valmistelija
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Perustelut
Taustaa
Uudessakaupungissa sijaitseva Valmet Automotiven tehdas sopeutti tuotantoaan vähentäen vuosien 2022–2023 aikana yhteensä noin 2000 työpaikkaa Uudestakaupungista. Työllisyys- ja verkostovaikutukset koko Vakka-Suomen elinkeinorakenteeseen ja työpaikkamääriin olivat merkittäviä. Äkillinen rakennemuutos koskettaa seudun kuntia eri tavoin ja sen voimakkaimmat vaikutukset keskittyvät luonnollisesti Uuteenkaupunkiin. Vaikutukset Laitilassa ovat toistaiseksi jääneet pelättyä pienemmiksi ja työllisyys on pysynyt kaupungissa verrattain hyvällä tasolla.
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 2,2 miljoonaa euroa Uudenkaupungin ja koko Vakka-Suomen rakennemuutostilanteen tukemiseksi. Tämä rahoitus on osoitettu kansallisena alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) rahoituksena Varsinais-Suomen liitolle. Lisäksi erillisellä päätöksellä kohdennetaan Uudistuva ja osaava Suomi: EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta Varsinais-Suomeen 400 000 euroa ESR+-rahoitusta. ESR+-rahoituksen hallinnoinnista vastaa Keski-Suomen ELY-keskus, joka julkaisee tästä osuudesta erillisen hakuilmoituksen.
Rahoitus on tarkoitettu kokonaisuudessaan Vakka-Suomen ja lähialueen äkillisen rakennemuutoksen (ÄRM) toimintasuunnitelman toteuttamiseen, alueellisiin T&K-toimiin sekä ÄRM-toimenpiteiden vaikuttavuuden seurantaan.
AKKE-määrärahaa voidaan käyttää esimerkiksi alueiden vahvuuksiin ja erikoistumiseen perustuviin konkreettisiin kehittämis-, kokeilu- ja selvityshankkeisiin.
Hankkeissa noudatetaan seuraavia valintakriteereitä:
- · toteuttaa Vakka-Suomen ja lähialueen äkillisen rakennemuutoksen toimintasuunnitelmaa
- · edistää suoraan tai välillisesti elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tai työllisyyttä tai
- · edistää osaamiseen ja innovaatioihin perustuvaa elinkeinorakenteen uudistumista
Hankkeiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota niiden vaikuttavuuteen ja kustannustehokkuuteen.
Tukea voidaan myöntää julkisoikeudelliselle yhteisölle ja yksityisoikeudelliselle oikeushenkilölle, jolla on riittävät taloudelliset ja muut edellytykset hankkeen toteuttamiseksi ja riittävät edellytykset toiminnan jatkuvuudesta huolehtimiseksi. Tuen saajina voivat olla esimerkiksi kunnat, korkeakoulut ja seudulliset kehittämisyhtiöt. Jos kyse on yhteishankkeesta, kaikkien hakijoiden on täytettävä tuen saajalle asetetut edellytykset. Varsinais-Suomen liitto ei voi myöntää tukea yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen.
Rahoitus on pääsääntöisesti pienimuotoista. Tuen enimmäismäärä on 80 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Hakijan on itse osallistuttava rahoitukseen omarahoitusosuudella. Hankkeessa voi olla myös muuta osarahoitusta, esimerkiksi kunta- tai yritysrahoitusta. Suositeltava kustannusmalli on Flat rate 40 %. Perustellusti voidaan käyttää muitakin kustannusmalleja. Tukea myönnetään pääsääntöisesti enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Ukipolis Oy:n valmistelemat hankkeet
Ukipolis Oy on Vakka-Suomen kuntien yhdessä omistama hanke- ja kehitysyhtiö, jonka puitteissa seudun kunnat ovat valmistautuneet toteuttamaan mahdollisia ÄRM-toimintasuunnitelmaa toteuttavia hankkeita.
Ukipolis Oy on valmistellut valtion rahoituskokonaisuuteen liittyen hankkeita, joilla se pyrkii toteuttamaan ÄRM-toimintasuunnitelman tavoitteita. Alla on selostettu neljä hanketta, joiden osalta hankehakemukset tai suunnitelmat ovat jo valmiina. Näiden neljän hankkeen lisäksi Ukipolis Oy on luonnostellut rahoituskokonaisuuteen liittyen energiaklusterihanketta ja matkailuhanketta, joihin viitataan liitteenä olevassa yhtiön toimittamassa yhteenvedossa. Näiden hankkeiden osalta valmistelu on vielä kesken.
1. Koordinaatiohanke
Hankkeen avulla koordinoidaan kokonaisvaltaisesti Vakka-Suomen ja lähialueen äkillisen rakennemuutoksen toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa. Koordinaatiohanke kerää sateenvarjon alle ÄRM-rahoitusta saavat hankkeet ja kerää hankkeista saadun tiedon yhden luukun periaatteella tietopankkiin.
Hankkeen tavoitteena on varmistaa Vakka-Suomen ja lähialueen äkillisen rakennemuutoksen toimintasuunnitelman mukaisten käynnistyvien hankkeiden toimenpiteiden käynnistyminen, eteneminen, tuki-informaation tuottaminen ja seuranta. Hankkeen tavoitteena on tuottaa keskitetysti tietoa eteenpäin hankkeiden etenemisestä ja tuloksista.
Hankkeesta on laadittu liitteenä oleva hankehakemus. Hankkeen arvioitu kokonaisrahoitus on 211 904 euroa, josta kuntien omarahoitusosuus on 30% eli 63 571 euroa. Laitilan kaupungilta pyydettävä omarahoitusosuus on 17 440 euroa.
2. Uusi ura Vakka-Suomessa (ESR-hanke)
Hankkeen avulla luodaan uusia toimintamalleja ja yhteistyötä kunta- ja yritystoimikentälle. Hankkeen toimintojen avulla saadaan piilotyöpaikat esille ja järjestelmään avoimiksi työpaikoiksi. Hankkeen avulla työnantajille tulee uusia työkaluja, osaamista ja kynnys kansainvälisen työvoiman palkkaamiseen madaltuu. Työnhakijoiden työnhakutaidot, kontaktit ja työstä-työhön siirtyminen paranevat ja työnhakijakummitoimintaa kokeillaan uutena vapaaehtoistoimintana. Työkulttuuritulkkitoiminta edistää työssä pysymistä, viihtymistä ja vähentää mm. rekrytointien uusimista.
Hankkeesta on laadittu liitteenä oleva hankehakemus. Hankkeen arvioitu kokonaisrahoitus on 510 949 euroa, josta kuntien omarahoitusosuus on 20% eli 102 190 euroa. Laitilan kaupungilta pyydettävä omarahoitusosuus on 28 035 euroa.
3. Kiihdyttämö
Hankkeen aikana luodaan proaktiivinen yritysneuvonta eli Kiihdyttämö Vakka-Suomeen. Kiihdyttämössä, kasvuhakuiset mikro- ja PK-yritykset saavat systemaattisesti organisoidun kehittämisympäristön ja neuvonnan eri kasvun vaiheisiin ja erilaisiin tuki-instrumentteihin. Tällä hetkellä seudun yrityksillä on kehittämisideoita, kasvuhalua ja -kykyä, joiden potentiaali jää hyödyntämättä, koska palvelu- ja tukineuvontaresurssit eivät tällä hetkellä tue yrityksiä kehittämisen ja kasvun eri vaiheissa.
Hankkeesta on laadittu liitteenä oleva suunnitelma. Hankkeen arvioitu kokonaisrahoitus on 337 971 euroa, josta kuntien omarahoitusosuus on 20% eli 67 594 euroa. Laitilan kaupungilta pyydettävä omarahoitusosuus on 18 544 euroa.
4. Hautomo
Hankkeen aikana luodaan yritys- ja talent- hautomomallit Vakka-Suomeen. Hautomossa aloittava pienyritys, vasta idea-asteella oleva hanke tai talent-osaaminen saavat systemaattisesti organisoidun kehittämisympäristön. Tällä hetkellä seudulla on ideoita, osaamista ja kykyjä, joiden potentiaali jää hyödyntämättä, koska palvelu- ja tukimallit eivät tällä hetkellä tue alkuvaiheessa olevaa ideaa.
Hankkeesta on laadittu liitteenä oleva suunnitelma. Hankkeen arvioitu kokonaisrahoitus on 209 879 euroa, josta kuntien omarahoitusosuus on 20% eli 41 975 euroa. Laitilan kaupungilta pyydettävä omarahoitusosuus on 11 516 euroa.
Laitilan kaupungin osallistuminen hankkeisiin
Laitilan kaupunki arvioi osallistumistaan eri hankkeisiin omista lähtökohdistaan ja tunnistetuista tarpeista. Merkittävän painoarvon arviossa saa myös seudullinen yhteistyö ja koko Vakka-Suomen alueen menestyksen tukeminen. Oman rajoitteensa hankkeisiin osallistumiselle tuo tulevien vuosien kiristyvä kuntatalous ja sitä myöden suuret säästöpaineet kaikissa menoissa.
ÄRM-toimintasuunnitelman toteutumista seuraava ja edistävä koordinaatiohanke tukee koko Vakka-Suomen aluetta ja sen rahoitukseen osallistumista voidaan pitää perusteltuna.
Elinkeinoelämän tarpeista on tunnistettu tarve proaktiiviseen yritysneuvontaan, jolla yrityksiin saataisiin entistä suoremmin ja helpommin tietoa erilaisista kasvua tukevista tuki-instrumenteista ja muista palveluista, joihin perehtymiseen yritysten arjessa on vain vähän aikaa. Kiihdyttämähanke täyttää tätä tarvetta ja sen potentiaalinen vipuvaikutus seudulle saatavien mahdollisten uusien yritystukien ja -rahoitusten osalta on merkittävä.
Tulevassa TE-palvelu-uudistuksessa Laitila valmistautuu toimimaan osana Turun työllisyysaluetta, mutta tuottamaan lähipalvelut sovitun mallin mukaisesti itsenäisesti. Muu Vakka-Suomi tukeutuu tämän hetken valmistelutilanteen perusteella Uudenkaupungin tuottamiin lähipalveluihin, joita haettava ESR-hankekin erinomaisesti tukee ja jonka yhteyteen hankkeen toimintaa kaavaillaan. Poikkeavasta tulevasta palveluiden tuotantotavasta johtuen tässä vaiheessa ei ole perusteluta, että Laitilan kaupunki osallistuisi ESR-hankkeeseen.
Hautomosuunnitelma on toteutuessaan hyvä lisä Vakka-Suomen elinvoimapalveluihin. Tulevien vuosien tiukkenevista resursseista johtuen Laitilan kaupunki joutuu priorisoimaan panostuksiaan eri palveluihin eikä näin ollen näe tarkoituksenmukaisena käynnistää tällaista uutta toimintoa.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Elinvoimajaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että Laitilan kaupunki osallistuu Vakka-Suomen ja sen lähialueen ÄRM-toimintasuunnitelman toteuttamisen koordinaatiohankeen omarahoitusosuuteen 17 440 eurolla ja Kiihdyttämö-hankkeeseen 18 544 eurolla.
Edelleen elinvoimajaosto pyytää kaupunginhallitusta täsmentämään lisämäärärahaesitystä kaupunginvaltuustolle siltä osin, miten omarahoitusosuuksien tarve jakaantuu hankevuosille 2024-2026.